Pelottava kohtaaminen
Alex
Tuttua rehtoria ei näkynyt missään. Lissu pisti pojat istumaan käytävään penkille. Alexilla oli surkea ja toivoton olo. Soittaakohan rehtori poliisille? Jääköhän hän tämän takia luokalleen? Mitä äiti ja isä sanoisivat?
Alex havahtui, kun Eeli nyki häntä hihasta.
"Mitä?"
"Tuo mies on outo, se oli aamulla ihan sysimusta!" sanoi Eeli, ja osoitteli rehtorin kansliassa istuvaa tuntematonta miestä.
"Häh? kysyi Alex. Eeli puhui sekavia.
"Ihmiset näkyy kirbiitin läpi keltaisina ja punaisina. Tuo mies näkyy mustana," selitti Eeli vakavissaan. Alexia alkoi kiukuttaa. He olivat joutuneet vaikeuksiin, ja Eeli sönkötti vain jotain kivistä.
"Ihan sama," tiuskaisi Alex kiukkuisena.
"Oikeesti!" vakuutti Eeli.
"Ole hiljaa," tiuskaisi Alex uudestaan. Eeli vaikeni surullisena.
Lissu tuli rehtorin kansliasta vakavan näköisenä.
"Jaha, pojat. Rehtori on sairastunut, ja meillä on sijainen. Menkääs sisälle," Lissu käski ja lähti itse pois.
Pojat tottelivat nöyrästi. Alex meni edeltä, ja Eeli seurasi perästä.
Heti kun Alex tuli huoneeseen, hän tajusi, että kaikki ei ollut oikein. Rehtorin kansliaan joutuminen oli jo ihan riittävän jännittävää itsessäänkin, mutta tilanteessa oli jotain muutakin. Oli kuin ilmassa olisi ollut sähköä. Alex tunsi, miten hänen ihokarvansa nousivat pystyyn, ja vilkaisi Eeliä. Myös pikkuveli oli huomannut saman.
Alex katsoi rehtorin sijaista tarkemmin. Mies oli pukeutunut harmaaseen pukuun. Miehellä oli kelmeä iho, mustat silmät, eikä tukkaa juuri ollenkaan. Huoneessa haisi pistävältä, ja mies lipoi huuliaan oudosti. Oliko hän jotenkin sairas?
"Sisään," mies kuiskasi. Ääni sai Alexin niskakarvat nousemaan pystyyn. Se kuulosti jotenkin oudolta, vaikka oli vaikea sanoa, miten. Alexia alkoi vähän pelottaa ja hän astui varovasti lähemmäs. Pojat joutuivat seisomaan rehtorin pöydän edessä, tuoleja ei ollut.
Mies tuijotti molempia pitkään. Alex oli ihan varma, että mies ei räpytellyt silmiään ollenkaan. Liikkeissäkin oli jotain outoa. Pään liikkeet olivat hitaita, mutta sitten kun mies käänsi päätään, liike oli tosi nopea. Liikkuminen näytti jotenkin nykivältä aivan kuin mies ei olisi tiennyt, miten pään kuuluisi toimia.
"Keitäs te olette?" sijainen kysyi.
"Alex ja Eeli. Minä olen neljännellä luokalla, ja Eeli on kakkosella."
"Miksi te tappelitte?" mies tivasi.
"Ei me aloitettu…" alkoi Eeli puolustella.
"Hiljaa," mies käski töykeästi. Eeli loksautti suunsa kiinni saman tien.
"Tappelu on rumaa. Siitä joutuu vaikeuksiin," mumisi mies. Hetken oli aivan hiljaista. Sitten näytti aivan siltä kuin mies olisi haistanut ilmassa jotain. Hänen silmänsä menivät hetkeksi kiinni, ja hän nuuski ilmaa kuin joku eläin. Alex oli nähnyt samanlaisen ilmeen kilpikonnalla, kun sitä rapsutti hiusharjalla.
"Mitäs pojat… oletteko nähneet viime aikoina mitään… outoa?"
Pojat katsoivat toisiaan hämmästyneinä. Miten tämä liittyi tappeluun?
"Mit… miten niin outoa?" kysyi Alex varovasti.
Mies nousi ylös äänettömästi ja niin nopeasti, että Alexin silmä ei oikein ehtinyt seuraamaan. Mies pysähtyi haistelemaan ilmaa ja liikkui sitten taas. Ennen kuin Alex ehti tajuta, mitä oli tapahtunut, mies oli aivan Alexin edessä.
Mies oli todella laiha ja pitkä, ja nyt hän kumartui katsomaan Alexia aivan läheltä. Alex haistoi ilmassa jotain pistävää. Tummat silmät olivat ahdistavan lähellä.
"Mitään… erityistä. Outoa. Erikoista. Poikkeavaa." Mies toisti sanat aivan kuin olisi opetellut ne ulkoa ymmärtämättä, mitä ne oikeasti tarkoittavat.
"Mitään… vihreää?" Mies jatkoi ja kallisti päätään oudosti. Alex ei voinut perääntyä, vaikka hänen teki mieli kirkua ja juosta karkuun.
"Ei. En ole," sai Alex viimein sanotuksi.
Mies kääntyi tuijottamaan Eeliä.
"Entäs sinä. Olet varmasti nähnyt… jotain." Mies tuijotti Eeliä tiukasti. Alex kuuli, miten Eeli nielaisi kovaäänisesti.
"En. En mitään," vakuutti Eeli. Alex tiesi, että Eeli valehteli. Kirbiitti oli hänen taskussaan. Pitäisikö Alexin kertoa siitä miehelle? Alex mietti hetken, mutta päätti olla hiljaa. Mies oli pelottava. Kertomisesta ei taatusti seuraisi mitään hyvää, ja Alex ei ollut rollikello.
Mies tuijotti Eeliä pitkään. Alexista näytti kuin mies olisi yrittänyt lukea Eelin ajatuksia. Mies nuuhki ilmaa hitaasti uudestaan Eelin ympärillä. Se oli todella outoa.
"En usko. Näytäpä, mitä sinulla on taskussasi," mies komensi. Eeli kalpeni ja puisteli päätään jääräpäisesti. Mies virnisti voitonriemuisesti ja ojensi ahnaasti kätensä kohti Eeliä.