Takaa-ajo
Alex
Alexia ahdisti lähteä kotoa ilman minkäänlaista lappua. Äiti huolestuisi kauheasti. Vaikka heillä oli K.E.I.O.n mukaan hirveä kiire, Alex kirjoitti silti vanhemmilleen pikaisesti lapun:
'Mentiin Eelin kanssa pokelenkille. Tullaan pian takaisin! T: <3 Alex'.
Alex tiesi lapun näyttävän tyhmältä. Eeli oli juuri ollut kuumeinen ja Alex oli pinnannut koko päivän koulusta. Äiti arvaisi ihan varmasti, että kaikki ei ollut kohdallaan.
Alex meni ulos. Kaikki katuvalot olivat pois päältä. Outoa. Hän oli nähnyt sähkökatkoksia aikaisemminkin, mutta tämä oli erikoinen yhteensattuma. Heidän täytyisi käyttää pyörien valoja, ettei tulisi kolareita.
Normaalisti Eeli puki vaatteet päälleen nopeudella, joka sai jääkaudenkin tuntumaan sprintteriltä. Nyt Eeli oli kuitenkin jo valmiina pyörän päällä odottamassa Alexia.
"Onko sinulla kirbiitti mukana?" kysyi Alex Eeliltä. Eeli taputti taskuaan ja nyökkäsi. Pikkuveljen ilme oli vakava mutta päättäväinen.
Alex naksautti puhelimen tankotelineeseen ja hyppäsi pyörän selkään. Oli aika lähteä. Pojat alkoivat polkea vauhdikkaasti kohti saarta.
Kun he olivat polkeneet vähän aikaa, Eeli kuiskasi: Alex. Mä luulen, että meitä seurataan.
Alex vilkaisi varovasti taakseen.
Eeli saattoi olla oikeassa. Autotiellä kulki satunnaisesti autoja, joiden kirkkaat valokeilat pyyhkivät heidän ohitseen hurinan ensin voimistuessa ja sitten vaimentuessa. Alex kuitenkin huomasi kauempana erikoisesti käyttäytyvän auton. Se ajoi hitaasti, ja toinen kelmeistä valoista näytti simahtelevan välillä.
Alex katsoi pyörätietä. Heidän edessään avautui suora, jolla saisi hyvät vauhdit. Hän oli ohittanut samalla tiellä monta sähkömopoakin.
"Mennään lujempaa!" huusi Alex, ja Eeli nyökkäsi huulet tiukkana viivana.
Hetken kuluttua Alex vilkaisi taakseen. Kuten hän oli pelännytkin, auto kiihdytti vauhtia samaa tahtia poikien kanssa. Alex alkoi miettiä kuumeisesti, mitä he voisivat tehdä. Sitten hänellä välähti. Rantatie!
Vaikka siitä tulisi hieman lisää matkaa, puolivälissä rantatietä oli puomi, joka ei erottunut kartassa. Gps:ään luottaneet autoilijat päätyivät tekemään siellä usein u-käännöksiä. Heidän täytyi vain ehtiä sinne ennen takaa-ajajia.
Pojat pääsivät pian puomille johtavalle suoralle. Puomin jälkeen he olisivat hetkeksi turvassa.
Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Siinä, missä puomin olisi pitänyt olla, syttyi kaksi kelmeää valoa. Toinen auto!
Alex jarrutti niin lujaa, että Eeli oli törmätä häneen. Reitti oli poikki. Alex katsoi taakseen ja näki takaa-ajajien valojen lähestyvän. Hänen täytyisi keksiä äkkiä jotain. Alex katsoi ympärilleen, huomasi vieressä tien ja viittelöi Eelille.
"Tuonne! Äkkiä!" sanoi Alex ja noudatti omaa neuvoaan. Alex alkoi seurata kapeaa tietä niin nopeasti kuin pääsi. Pimeässä hän ei ollut aivan varma, missä oli ja minne he olivat menossa, mutta tässä vaiheessa mikä hyvänsä oli parempi kuin kiinnijääminen.
Sitten tie päättyi kokonaan, ja he olivat umpikujassa. Alex näki, miten rämisevä auto lähestyi heitä pimeällä tiellä.
<VAROITUS: Aika-agenttien tiedustelupartio lähestyy. Etäisyys: 14 kilometriä. Saapumisaika: 21 minuuttia.> sanoi K.E.I.O.
"Mitä me oikein tehdään?" kysyi Alex surkeana. Alex näki, miten Eeli katseli ympärilleen.
"Hei Alex. Mulla on idea," sanoi Eeli innostuneesti.
"Nyt olis todellakin aika kertoa se," sanoi Alex ahdistuneesti. Uhkaavat valot lähestyivät vääjäämättä.
Eeli työnsi pyöränsä äkkiä pusikkoon piiloon.
"Tule. Ja piilota pyörä. Äkkiä!" hoputti Eeli. Alex vilkaisi lähestyvää autoa ja päätti luottaa veljeensä. Alex piilotti pyöränsä ja sukelsi Eelin perässä pusikkoon. Juuri kun he olivat päässeet puskan suojiin, ensimmäisen auton keltainen valokeila pyyhki tietä juuri siitä kohtaa, jossa pojat olivat äsken olleet.
Alex kuuli selvästi, miten auton ovet paukahtivat. Äänistä päätellen autosta tuli ulos useampi ihminen, ja pian Alex näki taskulamppujen valokeilojen pyyhkivän joka suuntaan. Oli vain ajan kysymys, että takaa-ajajat löytäisivät poikien pyörät. Jotenkin he osasivat arvioida, missä pojat olivat.
"Mitä sä oikein meinaat?" kuiskutti Alex jännittyneenä.
"Odota," kuiskutti Eeli takaisin.
Alex näki, miten Eeli ensin sulki silmänsä ja käänteli päätään eri suuntiin, aivan kuin veli olisi etsinyt jotain. Lopulta Eeli lähti juoksemaan rantaa kohti, ja Alex pinkoi perästä. Eeli pysähtyi rantaan ja hapuili ilmaa, aivan kuin jotain etsien.
Eeli astui määrätietoisesti suoraan mereen, ja Alex luuli, että kuume oli muussannut Eelin aivot lopullisesti. Hän oli aivan varma, että pikkuveli päätyisi naamalleen kylmään kaislikkoon.
Sen sijaan Eeli astui tyhjän päälle. Ja jäi siihen leijumaan paikoillaan. Alexin leuka loksahti auki.
<SIIRTOLINJA TUNNISTETTU… SIIRTOLINJA STABIILI> sanoi K.E.I.O.
"Mitä. Ihmettä." Kysyi Alex kovaan ääneen.
"Tule perässä, äkkiä," hoputti Eeli, ja otti toisen askeleen.
"Öö, minne?" sanoi Alex.
"Ai niin, sä et varmaan näe taivasnauhoja… odotas," sanoi Eeli ja laittoi polkupyöräkypärän takalampun pienimmälle mahdolliselle valoteholle. Alex näkisi sen juuri ja juuri. "Seuraa valoa, äläkä astu syrjään. Tässä on jalkapallon verran tyhjää kummallakin puolella, eikä kaiteita. Joten… älä yritä ohittaa," sanoi Eeli ja virnisti.
Alex katsoi pikkuveljeään aivan kuin tämä olisi menettänyt järkensä. Hän laittoi jalan varovasti siihen, mihin Eeli oli astunut, ja katsoi alas.
Alex tajusi leijuvansa ilmassa.