Epilogi
K.E.I.O. 2.0
K.E.I.O. oli tietokoneohjelma, vaikkakin hyvin kehittynyt sellainen. Se tarkoitti, että K.E.I.O. saattoi muuttaa omaa ohjelmointiaan tarvittaessa. K.E.I.O.n paras puoli kuitenkin oli, että K.E.I.O. pystyi kopioimaan tarvittaessa itseään. Ja nyt K.E.I.O.lla oli tehtävä.
Kun Eeli oli ottanut Aluksen aseistuksen hoitaakseen, K.E.I.O. oli seurannut kauhunsekaisella ihailulla, miten nerokkaasti nuori poika pyöritti vihollisiaan avaruustaistelussa. Samaan aikaan kun Alex oli tietämättään tehnyt monta maailmanennätystä avaruusmatkailun historiassa, Eeli oli käytännössä kirjoittanut Aluksen taktisen taistelumatriisiin uudestaan.
Aikaisemmin Alus oli osannut tehdä mitä erikoisempia taktisia taistelukuvioita, mutta Eelin jäljiltä K.E.I.O. näki, miten Aluksen tekoälymieli suorastaan voi pahoin. Eelillä oli niin hyvä mielikuvitus, että se oli peitonnut satojen tuhansien vuosien tagaarien taktisten sotakomentajien suunnitelmat muutamassa minuutissa. Siinä missä alus oli aikaisemmin ollus ylväs taistelualus, sen taistelutaktiikka oli muuttunut pikavauhtia suoraviivaisesta "ammutaan kaikki ja toivotaan parasta" -taktiikasta megatonniluokkaa kierompaan suuntaan.
Siksi K.E.I.O. ei ollut yllättänyt, kun Eeli oli pyytänyt häneltä jotain. Nyt K.E.I.O. 2.0 mietti, oliko suunnitelmaan suostuminen ollut viisasta.
Sillä saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että K.E.I.O. 2.0 viiletti murto-osalla valonnopeutta kohti pakenevaa vihollisalusta ohjuksessa, jonka pieni taistelumieli oli nyt korvattu K.E.I.O.n kopiolla. Ahtaasta tilasta huolimatta K.E.I.O. 2.0 tunsi iloa. Hän suorastaan odotti räjähtävää kohtaamista vihollisaluksen kanssa.
Pian K.E.I.O. 2.0 näki saaliinsa. Aika-agenttien partioalus viiletti suorinta reittiä kohti tukialusta, josta aika-agenttien partioalus oli alunperin lähtenyt. Alus ei tiennyt K.E.I.O.sta mitään, koska ohjuksen häivekenttä oli parasta mitä tagaarit olivat koskaan keksineet. Partioalus alkoi jarruttaa, ja tukialus avasi sivusta ovet partioalusta varten.
Tässä kohtaa K.E.I.O. 2.0 oli jo ottanut partioaluksen haltuunsa. Normaalisti K.E.I.O. ei olisi tähän pystynyt, mutta Alexin puhelimessa majaillessaan K.E.I.O. oli törmännyt termiin "hakkeri." Tagaareilla sen enempää kuin aika-agenteillakaan ei ollut varsinaisesti edes sanaa sille, että joku ottaisi toisen tietokoneen haltuun. Se oli joku biologinen rajoite, joka oli käytännössä estänyt tagaareja voittamasta ensimmäisiä taisteluja aika-agenttien kanssa. Ihmiset taas… no, sanotaanko nyt niin, että ihmisten tietokonemaailman etiikkaa kuvasi parhaiten sanonnat "sun koodis on mun koodi" tai "löytäjä saa pitää". Sen jälkeen K.E.I.O. oli viettänyt monta iltaa erilaisissa internetin pimeissä nurkissa ja opetellut kaiken mitä pystyi.
Aika-agenttien näkökulmasta se ei ollut erityisen hyvä asia. Nimittäin siinä vaiheessa kun aika-agenttien tukialuksessa tajuttiin että he olivat virtuaalisen hyökkäyksen kohteena, oli jo liian myöhäistä. Ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään, K.E.I.O. 2.0 oli ehtinyt ottaa haltuunsa sekä aluksen viestintäkanavat, ilmalukot ja pistepuolustusjärjestelmät.
Sen jälkeen kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Erityisen mielenkiintoista oli kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat lähes samaan aikaan.
Ensinnäkin, aika-agenttien tukialuksen yrmeä komentaja sai viestimeensä yksityisviestin, jossa luki yksinkertaisesti: "LIITE SEURAA PERÄSSÄ, T: K.E.I.O. 2.0 (parannettu versio)". Tämä aiheutti komentajassa kiukkuisen reaktion, ja hänen ensimmäinen reaktionsa oli etsiä komentosillalla jotain, jota syyttää ja mahdollisesti rangaista.
Toiseksi, tukialukselle parkkeeraavan partioaluksen kaikki veskien viemäröintijärjestelmät vaihtoivat äkillisesti virtaussuuntaansa. Sen seurauksena partioalus täyttyi hetkessä erilaisista jutuista, mitä nyt yleensä avaruusaluksissa vedetään pöntöistä alas. Jos partioaluksen komentaja olisi nähnyt jotain aluksensa ruskistuneesta etulasista, hän olisi saattanut nähdä sekunnin murto-osassa ohitseen hujahtavan kirkkaan valojuovan, joka oli K.E.I.O. 2.0 ohjuksen fuusioliekin pyrstö.
Kolmanneksi, pilottien laskeutumisalueella oleva lennonjohtaja tuijotti avautuvaa ilmalukkoa ja odotti näkevänsä sieltä saapuvan partioaluksen nokan. Sen sijaan lennonjohtaja näki kauhukseen, miten partioaluksen sijasta hangaariin pyyhälsi kovaa vauhtia iso ohjus. Viimeinen asia mikä lennonjohtajan päässä välähti oli kaksikymmentä grammaa antimateriaa, joka räjähti kirkkaana valkoisena energiapallona.
Sinä iltana maapallon pohjoisen pallonpuoliskon taivaalla näkyi erityisen kirkas taivaanilmiö. Sen tallensivat useat erilaiset radioteleskoopit, mutta kukaan ei oikein keksinyt syytä kirkkaalle valopallolle.
Tähän päättyi Astroveljesten seikkailujen ensimmäinen osa.