Olentojen taistelu
Eeli
Eeli lensi jälleen.
Tällä kertaa Eelistä tuntui aivan siltä kuin hän olisi tullut kotiin. Taivas ei ollut enää oudon värinen, lentäminen tuntui hyvältä. Jotenkin Eeli vain tiesi, että hänet oli luotu lentämään kaasujättiläisen valtavissa kaasu"ja nestemerissä.
Aikaisemmin Eeli ei ollut tiennyt, millaisesta planeetasta oli kysymys. Nyt yksityiskohdat tulivat hänen mieleensä selkeämmin ja helpommin. Aikaisemmin Eeli muisti nähneensä horisontissa vain etäisesti kaupungin siluetin. Nyt hän muisti käyneensä siellä itsekin. Asuneensa siellä. Hän muisti, miten korkeat metallispiraalit kuhisivat tuttujen Tagaarien äänistä ja siipien kahinasta. Tagaarien äänet tuntuivat turvalliselta ja mukavalta.
Tagaarien? Eeli mietti hetken. Sekö näiden olentojen nimi oli?
Eeli sulki molemmat silmänsä ja samalla hän enemmänkin tunsi kuin näki, miten taivasnauhat avautuivat hänen edessään lukemattomina erilaisina polkuina. Eeli ohjasi lentonsa polulle, jonka tiesi vievän lähimmän kuun tiedeasemalle, vaikkei tiennytkään, miksi teki niin.
Vauhti kiihtyi kiihtymistään. Tuuli kohisi Eelin ympärillä, ja pian Eeli huomasi, miten hänen toiset siipensä kasvoivat ja vahvistuivat samalla, kun etummaiset siivet menivät kehon myötäisesti suppuun. Aivan kuin hänellä olisi erilliset siivet avaruuslentämistä varten.
Jotenkin Eeli vain tiesi, ettei hän ollut enää kaasujättiläisen ilmakehässä. Planeetan pinta alkoi olla jo niin kaukana, että Eeli ei enää erottanut merien ja pilvilauttojen yksityiskohtia. Lähimmäinen kuu lähestyi vauhdilla. Eeli sulki jälleen molemmat silmänsä. Hän ei halunnut lipsahtaa vahingossa pois taivasnauhalta.
Kolmannen silmän avautuessa Eeli näki paremmin, minne oli menossa. Taivasnauha tuntui menevän suoraan keskelle kuuta. Eeli muisti, etteivät taivasnauhat olleet syntyneet itsestään, mutta samalla hän ei myöskään ollut varma, olivatko Tagaarit rakentaneet ne. Se oli kuitenkin varmaa, että joku ne oli rakentanut.
Eeli huomasi vauhdin hiljenevän. Kuussa ei ollut minkäänlaista ilmakehää, mutta se ei haitannut Eeliä. Joko Tagaarit osasivat pidättää hengitystään tosi pitkään tyhjiössä tai taivasnauhoihin liittyi jotain, mitä Eeli ei vielä ymmärtänyt. Hän alkoi räpytellä hitaasti isoja siipiään ja laskeutui taidokkaasti tukikohdan laskeutumisalustalle.
Juuri kun hänen räpylämäiset jalkansa olivat koskettamassa pehmeää alustaa, Eeli säpsähti hereille. Eeli katsoi hämmentyneenä ympärilleen.
Eeliltä kesti hetken aikaa tajuta, että hän ei ollutkaan enää tagaarien tiedeasemalla, vaan kotona sängyssään. Jokaista lihasta särki ja kurkkua kuivasi. Äiti katsoi häntä huolestuneena kuumemittari kädessä. Eeli joi ahnaasti kylmää vettä äidin antamasta mukista ja yritti sanoa äidille jotain rauhoittavaa. Ei ollut kiva, että äiti huolehtisi turhaan. Eelin suusta ei kuitenkaan lähtenyt minkäänlaista ääntä, mutta hän sai sentään hymyiltyä.
Sitten Eeli tunsi jälleen tippuvansa takaisin uneen.
Tällä kertaa uni ei ollut mukava. Hän oli jälleen tagaarien tiedeasemalla, mutta aika oli eri. Nyt hän katseli tiedeasemalla lasin läpi. Edessä avautuva kaasuplaneetta tuntui sairaalta. Aikaisemmin sinisenä ja vihreänä hohtava meri oli nyt mustien läikkien peitossa. Ne levisivät hitaasti, aivan kuin joku tauti. Eeli tajusi, että kyseessä olivat samat savua levittävät olennot, joita hän oli nähnyt aikaisemminkin.
Jokin tilanteessa oli kuitenkin eri tavalla.
Aikaisemmassa unessa tagaarit olivat olleet jotenkin yllättyneitä tuholaisten hyökkäyksestä, mutta tämä vaikutti enemmänkin testiltä. Eeli vilkaisi ympärilleen valkoisessa huoneessa ja huomasi, ettei ollut yksin. Hänen oikealla puolellaan istui vanhempi olento, jonka siivet olivat pienemmät ja sulat harventuneet. Vaikka tämä tagaari oli ikivanha, sen silmät olivat kirkkaat ja katse terävä.
Komentava tagaari antoi jonkinlaisen käskyn, ja Eeli näki, miten lasiin ilmaantui isoja punaisia neliöitä. Niiden ympärillä luki erilaisia tekstejä. Hämmästyksekseen Eeli tajusi, että hän pystyi hieman pinnistellen lukemaan, mitä tekstit tarkoittivat. Yhden isomman mustan läikän vieressä luki teksti Kohde: pääparvi. Tunniste #01.
Eeli seurasi vierestä, miten lasiin ilmaantui lisää neliöitä. Oli kuin jokin tietokone olisi opetellut tunnistamaan hyökkääviä olentoja paremmin, ja ryhmitteli niitä nyt selkeiksi kohteiksi. Eeli tökkäsi siipensä kärjellä kokeeksi yhtä hehkuvan punaista neliötä. Se suureni välittömästi, ja Eeli näki upealla tarkkuudella videokuvaa jostain kaasuplaneetan kaupungista. Videosta näkyi, miten musta pilvi kaappasi tagaareja otteeseensa. Aina kun synkkä pilvi kosketti jotain elävää olentoa, se jähmettyi välittömästi paikoilleen. Oli aivan kuin olennosta olisi katkaistu virta. Eeli kuitenkin tiesi, että mustan pilven kaappaamat olennot olivat edelleen hengissä. Ne eivät vain hengittäneet eivätkä liikkuneet.
Eeli seurasi voimattomana, miten kaupunkien tagaarit pakenivat hädissään joka puolelta vyöryvää mustaa savua. Eelin oli pakko kääntää katseensa poispäin.
Komentava tagaari antoi toisen komennon. Eeli tunsi, miten huoneen tunnelma muuttui heti. Lattia hänen allaan tärisi hieman. Ensin Eeli ei tiennyt, mitä oli tapahtumassa. Jyrinä muuttui kovaääniseksi, ja Eeliä alkoi hieman jännittää. Eeli kuuli, miten tagaarit päästelivät lisää hassuja ääniä, kun ulkoa kuun pinnasta nousi lentoon jonkinlaisia tummia nuolen muotoisia aluksia. Niiden ympärille piirtyi lasissa selkeitä sinisiä neliöitä. Eeli ymmärsi äkkiä, että tummat nuolet olivat jonkinlaisia raketteja ja että muut tagaarit olivat innostuneita jostain.
Eeli seurasi haltioituneena, miten tummat nuolialukset kiihdyttivät vauhtiaan kohti ison kaasuplaneetan pintaa. Pian jokaista punaista neliötä kohti lensi vähintään yksi sininen kolmio. Tunnelma huoneessa muuttui taas jännittyneeksi. Kaikki olivat aivan hiljaa.
Sitten, yksitellen, siniset kolmiot osuivat punaisiin neliöihin. Kaasuplaneetan pinnalta näkyi kirkkaita välähdyksiä, kun nuolialukset osuivat keskelle vihollisparvia. Ensin Eeli pelkäsi, että nuolialukset olivat olleet jonkinlaisia tuhoisia ydinohjuksia. Minkäänlaisia sienimäisiä pilviä ei kuitenkaan noussut ilmakehään, ja Eeli huomasi huokaisevansa helpotuksesta.
Kuului useita piipityksiä ja iloisia vihellyksiä. Punaiset neliöt alkoivat sykkiä ensin keltaisina, ja sitten ne muuttuivat yksitellen kirkkaan sinisiksi. Eeli klikkasi siivellään yhtä ison parven ympäröivää sinistä neliötä. Avautuvassa sinisessä neliössä näkyi, miten musta pöly varisi tagaarien yltä kuin hiekka. Eeli näki, miten tagaarit ravistelivat itseään irti mustasta kaasusta, ja hän tunsi helpotuksen aallon kulkevan lävitseen. Huone täyttyi innostuneesta kaakatuksesta ja sirpityksestä.
Eeli heräsi märkään tuntemukseen.
Silmien avaaminen oli tällä kertaa hankalampaa, mutta viimein Eeli sai silmänsä auki. Eeli huomasi, että äiti pyyhki hänen otsaansa jollain kostealla. Äidin ilme oli vakava, ja Eelistä näytti, että äiti oli itkenyt. Eeli yritti hymyillä ja koskettaa äitiä kasvoihin lohduttavasti, mutta kädet tuntuivat liian raskailta.
Eelin voimat loppuivat, ja hän nukahti uudestaan.
Eeli huomasi olevansa tagaarien tiedeasemalla, mutta aika oli jälleen eri.
Tällä kertaa tagaarien komentaja seisoi hänen ja usean muun tagaarin kanssa sirolla parvekkeella. Komentaja piti kädessään pitkää ja koristeellista metallisauvaa. Sauvan ympäri kulki hitaasti valokipinöitä, ja Eeli tiesi, että hetki oli juhlallinen. Heidän takanaan oli valtava sali, jonne oli kokoontunut tuhansia ja taas tuhansia tagaareja erilaisissa koreissa juhla-asuissa. Kaikki odottivat jotain tärkeää tapahtuvaksi. Eeli kuuli salista innostunutta puheensorinaa.
Eeli kurkkasi parvekkeen reunan yli. Kuun pinta oli aivan täynnä kupuja. Niiden pinnat olivat epätasaisia mutta samaan aikaan oudolla tavalla symmetrisiä. Valo heijasteli niistä oudoissa kulmissa.
Tagaarien komentaja nosti metallisauvan ylös, ja sauvan ympärillä pyörivä valo tuntui kieppuvan nopeammin. Eeli tunsi, miten höyhenet hänen niskassaan nousivat pystyyn. Ilmassa oli valtavasti energiaa. Humina johtui kuun sisällä olevien valtavien energiavarastojen siirrosta aluksiin. Pian siirto oli valmis, ja Eeli oikein kuuli, miten ilmassa rätisi sähkö ja energia.
Tunnelma oli sietämättömän jännittynyt.
Tagaarien komentaja kopautti sauvansa maahan, ja valtava jyrinä täytti koko tilan. Sadat tuhannet alukset alkoivat nousta majesteettisen hitaasti kuun kiertoradalle. Kiertoradalle päästyään alusjoukko hajosi kauniiksi kukkamaiseksi kuvioksi, ja alukset alkoivat kiihdyttää vauhtiaan valtavalla nopeudella taivasnauhoja pitkin aivan jokaiseen avaruuden suuntaan.
Alusten viereen ilmestyi tekstiä. Ensin Eeli hämmästyi, mutta sitten hän tajusi, että olentojen hyökkäyksen jälkeen rauhaa rakastava tagaarit olivat tehneet itseensä joitain pakollisia muutoksia. Alusten ympärille piirtyi kolmioiden sijasta sinisiä neliöitä.
Nämä eivät olleet pelkkiä tyhmiä ohjuksia.
Nämä olivat oikeita aluksia, ja niiden oli tarkoitus matkata avaruuden jokaiseen suuntaan auttamaan kaikkia maailmankaikkeuden olentoja.