K.E.I.O.
Alex
Yöllä Alex heräsi.
Lattianrajasta kuului hiljaista murinaa. Alex vilkaisi alas. Perheen pikkukoira Vinkku katsoi Eelin sänkyä kohti ja murisi. Vinkku murahti uudestaan, melkein haukahtaen.
Alex kuunteli keskittyneesti. Ensin hän ei kuullut mitään ihmeellistä, mutta sitten hän kuuli Eelin hengityksen. Pikkuveli hengitti raskaan kuuloisesti ja päästi välillä hassuja äännähdyksiä.
Näkikö Eeli painajaista? Sitäkö Vinkku murisi?
Alex laskeutui alas omasta sängystään, ja katossa oleva älypalohälytin kirkastui automaattisesti, kun se huomasi liikettä. Alex hiipi kurkkaamaan veljensä vointia.
Eeli pyöri sängyssään todella levottomasti, ja otsalla kimmelsi hikipisaroita. Alex otti Eeliä varovasti varpaasta kiinni, mutta pikkuveli ei reagoinut siihen mitenkään. Iho oli märkä ja tulikuuma. Alex ravisti Eeliä vähän kovempaa, mutta kun Eeli ei vieläkään herännyt, Alex päätti mennä herättämään isän ja äidin.
Pian valot napsahtivat päälle. Isä mittasi Eelin kuumeen piippaamalla kuumemittaria Eelin ohimolla. Alex näki, että isä ei tykännyt lukemasta. Mittarissa vilkkui punaisella luku 41,5. Alex ei edes tiennyt, että kuume voi nousta niin korkealle.
"Lämpö on saatava laskemaan. Suihku. Ei liian kylmää vettä," isä sanoi äidille lyhyesti, samalla kun yritti varovasti herätellä velttoa Eeliä. Alex kuuli, miten suihku meni päälle. Isä vei Eelin kanssaan suihkuun ja taputteli samalla pikkuveljeä hellästi poskelle.
Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua Eeli virkosi ja vilkaisi ympärilleen.
"Nukahdinko mä suihkuun?" kysyi Eeli hämmästyneenä.
Äiti alkoi nauraa, ja Alex näki, miten isäkin hymyili. Alexia helpotti.
Kun Eeli oli kuivattu ja saanut kuumetta alentavaa särkylääkettä, äiti vei Eelin takaisin nukkumaan. Alexin piti myös mennä takaisin petiin, vaikka hän oli aivan varma, ettei hän saisi enää unta jännittävän herätyksen jälkeen. Pelko oli turha, sillä Alex simahti samantien.
Vaikka Eeli oli aamulla hyvällä tuulella ja pirteä kuin peipponen, vanhemmat päättivät silti, että Eeli ei menisi kouluun. Alex sen sijaan pyöräili kouluun kuten tavallista.
Kouluun meno jännitti Alexia hieman. Alexin hämmästykseksi kukaan ei kuitenkaan puhunut asiasta mitään, vaikka Väinöllä oli käsi paketissa.
Viimeisellä välitunnilla tapahtui kuitenkin jotain merkillistä. Alex oli juuri kaivamassa palloa repustaan, kun hänen puhelimensa päästi hassun äänen. Alex oli aivan varma, että hän oli laittanut sen äänettömälle. Onneksi kukaan ei ollut laittanut hänelle viestiä tunnilla.
Alex kaivoi puhelimen taskusta ja aukaisi lukituksen. Kotinäytölle oli ilmestynyt uusi peli-ikoni. Ikonissa oli kuva vihreästä timantista ja alla teksti:
💎K.E.I.O. Pew Pew kristallijahti!💎
Alex katsoi ikonia hetken hölmistyneenä. Hän oli aivan varma, ettei ollut asentanut sellaista peliä.
Alex epäröi hetken, mutta klikkasi sitten ikonia. Aloitusikkuna avautui ja rauhallinen taustamusiikki alkoi soida. Vihreä kristalli pomppi kutsuvasti keskellä tummaa taustaa.
Alex oli pelannut tämän tyyppisiä pelejä ennenkin, joten hän tiesi heti, mitä tehdä. Alex tökkäsi sormella vihreää kristallia. Iloisen helähdyksen sijasta puhelimesta kuuluikin ilkeän kuuloinen särähdys, ja vihreä kristalli hajosi useisiin erilaisiin palasiin. Palaset lentelivät joka suuntaan.
Peli zoomasi isoon vihreään kristalliin. Kristallille kasvoivat tikku-ukon kädet ja se avasi silmänsä.
"AU!" sanoi kristalli syyttävästi Alexille. "Miksi sinä noin teit?" Kristalli pui nyrkkiään kiukkuisena. Alex oli hiljaa.
"Kissako vei kielesi?" kristalli kysyi. Alex vain tuijotti kristallia. TOSI outo peli.
Kristalli näytti katsovan Alexia suoraan silmiin. Sitten se siristi silmiään mietteliäänä. Hmm, yliarvioinkohan kohteen älykkyyden… odotas, säädetään hieman, sanoi kristalli.
"Minä K.E.I.O. OOK OOK Sinä ihmisapina. Nyökkää, jos ymmärtää." Kristallilla oli sellainen samanlainen paapova äänensävy, jota aikuiset käyttivät puhuessaan aivan pikkuvauvoille. Alexia alkoi ärsyttää.
"Ole hiljaa, tyhmä K.E.I.O." sanoi Alex.
Kristalli säpsähti aivan kuin Alex olisi lyönyt sitä.
"Phew, osaat puhua! Hetken luulin, että olin erehtynyt IP-osoitteesta," sanoi K.E.I.O.
Alex tuijotti peliä ihmeissään. Mistä peli tiesi hänen nimensä, ja miten se pystyi kuuntelemaan, mitä Alex sanoi? Yleensä peleillä ei ollut oikeuksia puhelimen mikrofoniin tai kameraan. Olikohan puhelin häkätty? Tai saanut kolhuja? Alex käänteli puhelinta. Se näytti olevan kunnossa.
"Haloo, kuuletko minua?" kysyi K.E.I.O.
"Kuulen, sanoi Alex. Mutta miksi sinä kuulet minua?" vaati Alex K.E.I.O.LTA tiukasti. "Ja kuka sinä oikeasti olet? Pelit eivät osaa puhua," kertoi Alex. Puhelin käyttäytyi nyt todella oudosti. Alex oli sanomassa K.E.I.O.lle vielä jotain, mutta hänet keskeytettiin.
"Mitä sä pelaat?" kysyi Leo. Alex nosti katseensa puhelimesta, ja huomasi, ettei hän ollut enää yksin.
"Ei mitään ihmeellistä, joku uusi peli," sanoi Alex nopeasti.
"Ei mitään ihmeellistä? EIPÄ!" kiljui K.E.I.O. puhelimesta. Leo katsoi Alexia, sitten puhelinta ja sitten Alexia uudestaan.
"Onko sulla joku papukaija siellä?" Leo kysyi uteliaana ja yritti kurkkia Alexin puhelinta. Alex sulki puhelimen ja laittoi sen taskuunsa.
"Eiiiii! Älä jätä minuaaaaa!" kuului K.E.I.O.N epätoivoinen ääni taskusta. Ääni kuulosti siltä kuin puhelin olisi heitetty syvään kaivoon.
Leoa alkoi naurattaa, K.E.I.O.N ääni oli niin hauska. "Outo peli," Leo sanoi.
"Joo," myönsi Alex.
"Kuulin, että rökitit Väinön ja Valtterin aika pahasti. Leon silmät loistivat ihailusta." Alexia nolotti vähän.
"En tiedä. Se kai kompastui tai jotain," Alex mutisi vaivautuneena.
"Ei se näytä siltä. Ja se oli ihan oikein sille, mitäs tuli kiusaamaan," lohdutti Leo.
Alex kohautti olkapäitään. Leo virnuili hyväntahtoisesti ja tönäisi Alexia miehekkäästi olkapäähän.
"Jalkapalloa?" kysyi Leo ja osoitti kentälle. Alex nyökkäsi, otti pallon ja juoksi Leon perään.