Vaarallinen löytö #

Alex

Alex ei tykännyt pinnaamisesta. Se oli juuri sellaista hommaa, mitä kiusaajat ja muut huonotapaiset lapset tekivät. Hän kuitenkin tiesi, että vaihtoehtoja ei ollut. Tavalliset lääkärit eivät voisi auttaa. Oli hänestä kiinni, parantuisiko Eeli. 

Alex ei erityisemmin tykännyt bussilla reissaamisesta, vaikka hän olikin harjoitellut bussilla matkustamista sen verran, että bussissa käyttäytymistä ei tarvinnut erikseen jännittää. Kun bussi saapui, Alex piippasi kännykällä matkalippunsa bussin lukulaitteeseen ja meni istumaan lempipaikalleen lähelle ulko-ovea. Siitä oli helppo painaa STOP-nappia ja nousta kyydistä.

Bussimatka sujui ongelmitta, ja Alex osasi jäädä juuri oikealla pysäkillä pois. Toisen kristallin piti olla jossain metsäautotien reunalla, ja Alex alkoi kävellä määrätietoisesti kartan pistettä kohti. 

Aamulla oli näyttänyt, että aurinko paistaisi. Nyt Alex kuitenkin huomasi, miten taivaalle alkoi kertyä tummia pilviä. Pian jossain kaukana jyrähti ukkonen. Alex tajusi, että hänellä ei ollut sadetakkia mukanaan, ja alkoi harppoa nopeammin. 

Kun Alex oli kävellyt kilometrin verran, hänen puhelimensa piippasi. 

"Olet lähellä oikeaa kohtaa," sanoi K.E.I.O.n ääni puhelimesta. Alex oli melkein unohtanut sen olemassaolon. Ehkä K.E.I.O. oli vain antanut hänelle omaa rauhaa, koska Alex oli pahalla tuulella. 

"Kiitos," sanoi Alex ja pysähtyi. 

Alex katseli ympärilleen ja tsekkasi sitten puhelimen kartasta, missä piste oli. Kartan mukaan Alex oli aivan kristallin kohdalla, mutta maassa ei näkynyt minkäänlaista kuoppaa. Alex kiersi vielä tien molemmat reunat, mutta ei edelleenkään löytänyt mitään. Alexia alkoi epäilyttää, että K.E.I.O. oli arvioinut väärin. 

"Ei täällä näy mitään," sanoi Alex surkeana. 

K.E.I.O. oli hetken hiljaa. "Hetkonen. Luulen, että voin auttaa sinua."

"Miten?" kysyi Alex. 

"Voin yrittää lähettää puhelimella tietyntaajuisen äänen. Sen pitäisi reagoida kristalliin," sanoi K.E.I.O. Alex katsoi puhelinta epäilevänä.

"Okeeei. Entä jos se kristalli vaikka räjähtää? Sitten Eelin viimeinen toivokin menee hukkaan," sanoi Alex huolestuneena. 

"Olen melko varma, ettei niin käy," vakuutti K.E.I.O. 

Alex mietti hetken ja katseli sitten ympärilleen. Metsä oli tiheää eikä tiellä näkynyt mitään erityistä. Ensimmäinen sadepisara tipahti Alexin päähän.

"Okei, tehdään se," sanoi Alex viimein päättäväisenä. "Mitä minun täytyy tehdä?"

"Laita puhelin maahan ja peruuta. Ääni voi olla epämiellyttävän kova," neuvoi K.E.I.O. 

Alex laski puhelimen maahan ja peruutti kauemmas. Puhelimesta alkoi kuulua korkeataajuista vihellystä. Välillä se nousi sietämättömän korkeaksi, välillä ääni taas kuulosti matalalta kuin valaan laulu valtameressä. Alex kuunteli sitä lumoutuneena.

Äkkiä ääni loppui, ja hetken kuului vain sateen ropinaa. Sitten Alex kuuli hennon vastauksen jostain läheltä. Se oli kuin pitkä, surullinen vihellys. Alex kääntyi äänen suuntaan ja alkoi juosta. 

Alex oli huomannut sähkökaapin aikaisemminkin, mutta ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota, koska se oli vaikuttanut ehjältä. Lähestyessään hän kuuli kaapin sisältä vihellyksen. Alex tarkasteli kaappia. Siinä oli ovi, jossa oli pieni reikä. Oven saattaisi saada auki vääntämällä, mutta sähköiskusta varoittava tarra sai Alexin varovaiseksi.

Alex päätti hakea K.E.I.O.n avuksi. Hän noukki puhelimen ja vei sen sähkökaapin lähelle.

"Kristalli on sisällä," Alex sanoi ja osoitti puhelimen sähkökaappia päin. 

"Kyllä. Se on yksinäinen ja siellä on pimeää," sanoi K.E.I.O. kuulostaen hieman huolestuneelta ja innostuneelta samaan aikaan. 

"Voin kammeta oven auki, mutta sieltä voi saada sähköiskun," pohti Alex. Vettä oli alkanut sataa jo enemmän, ja Alex tunsi kastuvansa. 

"Odotas," sanoi K.E.I.O. "Vietkö minut lähemmäs? Alex vei puhelimen melkein kaappiin kiinni. 

"Sähkökaapissa on korkeajännite, mutta pystyn katkaisemaan virran hetkeksi," sanoi K.E.I.O.

"Kuinka pitkäksi hetkeksi?" kysyi Alex epävarmana. 

"Noh… ainakin kahdeksi sekunniksi," sanoi K.E.I.O. reippaasti.

"Kahdeksi sekunniksi? Mähän kärvennyn!" sanoi Alex silmät suurina. 

K.E.I.O. ainakin yritti vaikuttaa mietteliäältä. "Näääh. Hyvin se menee. Avaa nyt ovi, niin nähdään, missä se kristalli on," hoputti K.E.I.O. 

Alex tarttui kaapin ovesta ja kiskaisi voimakkaasti. Kuului kirskuntaa, kun ovi alkoi avautua hitaasti. Alex pinnisti lujempaa, kunnes ovi pamahti auki ja hän lennähti selälleen. Housutkin kastuivat. Alex nousi kuitenkin urheasti ylös ja meni kaapille. 

Nyt Alex näki kristallin. Toisin kuin kirbiitti, tämä kristalli oli sininen ja hehkui rauhallisesti sykkivää valoa. Se oli lentänyt oven läpi ja jäänyt jumiin kytkintauluun. Ympärillä oli sulaa metallia ja roikkuvia muovinpalasia. Sähkökaapista kuului matalaa huminaa, ja Alex tunsi, miten hänen ihokarvansa nousivat pystyyn.

"No niin," kristalli löytyi, sanoi Alex. 

"Oletko valmis?" kysyi K.E.I.O. 

"Hei, odota hetki," sanoi Alex ja kaivoi taskustaan hanskat. Hän ei halunnut, että kristalli pistäisi häneltä pään sekaisin samalla tavalla kuin Eelille oli käynyt. Alex kiskoi hanskat nopeasti käteensä. 

"No niin, valmista. Sano sitten," kehotti Alex. 

"Sähköt katkeaa: 3, 2, 1… NYT!" sanoi K.E.I.O. Sähkökaapin humina hiljeni. Alex ei jäänyt odottelemaan uutta kehotusta, vaan tarttui tiukasti kristalliin ja kiskaisi.

Kuului valtava pamaus samalla, kun kirkas valo välähti.