Yrjökaruselli #

Eeli

Eelin mielestä sairastamisen paras puoli oli se, että sai olla kotona rauhassa ja katsoa pädiltä kivoja sarjoja. Se, ettei Eeli nähnyt tänään kavereita, harmitti tietenkin hieman. 

Koska Eeli ei mennyt tänään kouluun, hänen ei tarvinnut ottaa aamulääkettä. Vanhemmat kutsuivat sitä leikillisesti Eelin aamukahviksi, koska aivan kuten aikuisilla, päivä ei lähtenyt oikein kunnolla käyntiin ilman sitä. Eeli ei oikein tiennyt, mitä ajatella aamulääkkeestä. Se auttoi kyllä keskittymään koulussa paremmin, mutta jotenkin tuntui pahalta ajatella, että muut lapset eivät tarvinneet mitään lääkettä. Silti hän otti sen kiltisti jokaisena kouluaamuna.

Eelin ajatukset pomppasivat takaisin uneen. Se oli ollut niin elävän tuntuinen. Eeli muisti vieläkin, millaista oli lentää korkealla vieraan planeetan taivaan alla. Ja ne pelottavat oliot. 

Eeli lopetti ohjelman katsomisen, kaivoi piirustustarvikkeet esille ja alkoi piirtää. Kun hän otti kynän käteensä, jotain hassua tapahtui. Oli kuin hänen mielensä olisi hidastunut normaalista nopeudesta mateluvauhdiksi, vähän kuin aamulääkkeen kanssa. Tavallisesti Eelin mielessä pyöri kymmenen asiaa samaan aikaan ja hänen oli hankala keskittyä mihinkään. Vanhemmat sanoivat, että se johtui siitä, että hänellä oli ADHD.

Nyt Eeli mietti, että tältäkö maailma tavallisista lapsista tuntui? Että pystyi keskittymään vain yhteen asiaan kunnolla? Olo tuntui hassulta, ja samalla vähän tylsältä ja yksinäiseltä. 

Eeli alkoi piirtää.

Ovi kävi. Eeli kuuli, miten isä tuli takaisin työhuoneesta.

Ensin Eeli ihmetteli hieman, miksi isä tuli jo nyt sisälle, koska vastahan isä oli mennyt tekemään töitä. Eeli vilkaisi kelloaan. Hän katsoi ensin, missä pieni paksu viisari oli, sitten missä iso viisari oli. Kello oli jo viisi yli kolme! Eeli oli piirtänyt yhtä kyytiä monta tuntia, eikä hän ollut ollenkaan huomannut ajan kulumista. O-ou, ajatteli Eeli mielessään. 

Eeli katsoi ympärilleen muodostunutta paperikasaa. Jokainen paperi oli täynnä piirustuksia. 

Isä tuli antamaan halin. Kun hän huomasi Eelin piirustusvuoren, häneltä pääsi vihellys. 

"Oho. Sinähän olet ollut ahkerana! Mitäs olet piirtänyt?"

Eeli vetäisi henkeä ja oli juuri alkamaisillaan selittää. 

"Oooodotas hetki. Näyttää, että tästä tulee pitkä tarina. Käyn ensin hakemassa kupin kahvia," isä sanoi nauraen ja meni yläkertaan. Eeli kuunteli kärsimättömänä, kun isä keitti ensin kahvia, joi vettä ja puuhasi jotain muuta keittiössä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen isä lopulta tuli alas. 

Isä istui alas kahvikupin kanssa, nosti Eelin syliinsä ja Eeli alkoi kertoa. 

Kun Eeli sai viimein tarinansa loppuun, isän kahvikuppi oli yhtä tyhjä kuin Eelin olo. Eeliä helpotti, kun hän sai ensin piirrettyä asiat pois mielestä ja sitten kerrottua asian vielä erikseen aikuisille. 

"Ja kaiken tämän keksit unessasi?" kysyi isä ihannoiden. 

"Joo," Eeli sanoi. "Se oli kuin elokuva olisi pyörinyt mielessä," jatkoi Eeli. 

Isä nyökkäsi mietteliään näköisenä ja pinosi paperit nätisti kasaan. "Olihan tämä melkoinen kertomus. Mutta pitäisikö meidän syödä välillä jotain?"

Vatsassa kurnahti. Yhtäkkiä Eeli huomasi, että hänellä oli hirmuinen nälkä, kuinei olisi syönyt vuosikausiin. Eeli pomppasi pystyyn ja meni isän perässä yläkertaan laittamaan ruokaa. 

Ruuaksi oli ranskalaisia ja nakkeja. Eeli tajusi, että hän sai herkkuruokaa nyt sen vuoksi, että hän oli kipeänä. Isä jutteli ruuanlaiton ohessa Eelin kanssa tietokonepeleistä, avaruudesta, ufoista, meren eläimistä ja aarteiden etsimisestä.

Ruuan jälkeen isä makasi ähkyssä sohvalla ja Eeli pyöri isän nojatuolissa merimaisemaa tuijotellen. Isän nojatuoli oli maailman paras, koska sen pyörimisliike oli niin vaivaton. Pienelläkin liikkeellä nojatuoli pyöri monta kierrosta. Maisema vaihtui Eelin pyöriessä: isä, kirjahylly, keittiö, takka, parveke, meri, isä… Eeli vain potki lisää vauhtia. 

"Varo, ettet pyöri liian kovaa, tulee muuten oksu ja yrjöät joka suuntaan kuin sprinkleri. Sitten meillä on olohuoneessa oma yrjökaruselli," varoitti isä unisesti. Eeliä nauratti ajatus yrjökarusellista. 

Isä oli kuitenkin oikeassa. Eelin oli pian pakko pysäyttää tuolin pyöriminen. Hän oli ihan varma, että hänen naamansakin näytti vihreältä. Eeli laittoi silmät kiinni, nielaisi ja hengitti syvään. Pahan olon aalto meni pian ohitse. 

Eeli avasi helpottuneena silmänsä ja tarkkaili lahdessa uiskentelevia lintuja. Päässä pyöri ja maailma näytti vähän sumealta. 

Taivaalla näkyi ohuita vaaleita viivoja. Ne olivat aivan samanlaisia kuin Eelin unessa.

Eeli räpäytti silmiään. Viivat katosivat. Eeli ei säikähtänyt, vaikka siitä tulikin tosi outo olo. Oliko Eeli kuvitellut viivat? Hän yritti siristää silmiään uudestaan, mutta mitään ei tapahtunut. 

Seuraavaksi Eeli alkoi pyörittää tuolia uudestaan. Kun hän oli melkein varma, että oksentaisi kohta, hän pysäytti pyörimisen ja avasi silmät uudestaan. 

Viivat palasivat taivaan ylle. Ne kulkivat katkeamattomasti taivaanrannasta toiseen. Tunne oli todella outo. Unessa Eeli oli nähnyt taivasviivat unensekaisen sumun läpi, mutta nyt samat viivat erottuivat selvemmin, aivan kuin joku olisi putsannut likaisen telkkariruudun. 

Kun viivoja katsoi tarkemmin, tajusi, etteivät ne olleet ohuita viivoja. Viivat olivat itse asiassa enemmänkin leveitä nauhoja, joista osa oli vääntynyt erilaisille solmuille. Jos nauhojen päällä olisi ajanut mielikuvitusautolla, kyyti olisi ollut samanlaista kuin vuoristoradassa.

Yksi viivoista näytti menevän melkein talon päältä, ja se oli ainakin sata metriä leveä. Viivat myös sykkivät oudosti. Hento valopulssi lähti etenemään kaukaa oikealta ja Eeli seurasi, miten valopulssi kulki jokaista viivaa pitkin kauas vasemmalle, kunnes kaareutuvat viivat hävisivät kauas metsän taakse.

Eelin suu oli jäänyt ihmetyksestä auki, ja isä huomasi hänen hiljaisuutensa. 

"Et kai meinaa yrjötä? Sun ilme on just sellainen, että kohta joudutaan hakemaan moppi," kysyi isä epäilevästi. Ilmeestä tosin näki, että isä ei juuri sillä hetkellä olisi halunnut liikahtaa sohvalta, vaikka olohuoneen läpi olisi juossut lauma elefantteja. 

Eeli katsoi taivasviivoja, hieraisi silmiään ja nielaisi sitten. 

"Ei minua okseta. Mutta pitäisiköhän kuume mitata uudestaan," totesi Eeli päättäväisesti.