Kylmää kyytiä
Alex
Alexin mielestä ilmassa käveleminen oli hienointa ja hirveintä, mitä hän oli ikinä tehnyt. Alex tiesi, että he olivat monen metrin korkeudessa, koska hän erotti vielä aaltojen yksityiskohdat. Jos hän astuisi harhaan, hän todennäköisesti hukkuisi näin kylmään veteen. Alex yritti olla ajattelematta koko asiaa, ja lukitsi sen sijaan katseensa Eelin kypärän punaiseen valoon.
He olivat päässeet melkein rantaan saakka, kun Alex tajusi katsoa taakseen. Hänen sydämensä tuntui pomppaavan kurkkuun, kun hän näki takanaan keltaiset valokeilat. Takaa-ajajat olivat löytäneet heidät ja tulivat kovaa vauhtia heidän perässään.
"Eeli. Vauhtia, ne tulee perässä," hoputti Alex kuiskaamalla hiljaa. Eeli vilkaisi taakseen ja alkoi sitten harppoa rantaa kohti niin lujaa, että Alexilla oli vaikeuksia pysyä perässä.
Kun pojat viimein pääsivät kuivalle maalle, Alex tunsi valtavaa helpotusta. Kiinteä maa jalkojen alla tuntui paljon todellisemmalta ja turvalliselta.
"Mitä me voidaan tehdä?" kysyi Alex hädissään. Eeli näytti miettivän kuumeisesti, mutta ei keksinyt mitään.
"Harmi, että toi ei ole kuten liukuportaat, jotka saa pysäytettyä stop-napista," mutisi Alex itsekseen.
"No siis… nehän tavallaan ovat," sanoi K.E.I.O.
"Mitä?" vaati Eeli uteliaana.
"No siis, liukuportaita," selitti K.E.I.O.
"Okei, kiva tietää, mutta ei toi auta!" tiuskaisi Alex.
"Niinpä. Nuo hyypiöt ovat jo reilusti yli puolivälin. Ei niillä mene kauaa ennen kuin ne on täällä. Sitten meille käy köpelösti," jatkoi Eeli. Valokeilat vilkkuivat nopeammin kuin aikaisemmin. Näytti, että takaa-ajajat olivat pistäneet juoksuksi.
"Ehkä ei… jos siirtolinja pysähtyy," sanoi K.E.I.O. varovasti.
"Miten?" vaati Alex. K.E.I.O. vaikutti haluttomalta vastaamaan.
"Periaatteessa voin hätäkatkaista siirtolinjan molekyylisillan. Jos kosketat siltaa kirbiitillä, voin lähettää samalla sillan paikalliselle tekoälylle yliajokomennon," sanoi K.E.I.O.
Alex katsoi merelle. Valokeilat tulivat lähemmäs.
"Entä jos joku hukkuu?" kysyi Alex ääneen.
Eelistä saattoi sanoa monta asiaa, mutta 'hidasliikkeinen' ei ollut yksi niistä. Kun Alex oli vielä pohdiskelemassa vesikylpyloman eettisiä ulottuvuuksia, Eeli oli jo lämäissyt kirbiitillä siirtolinjaa.
Alexista näytti, että kirbiitti leijui hetken ilmassa. Sitten siitä lähti sinivihreä pulssi, joka valaisi hetkellisesti koko siirtolinjan alusta loppuun saakka. Ensimmäistä kertaa Alex näki koko rakennelman, jonka päällä he olivat kävelleet. Näky oli upea, se oli aivan kuin jostain elokuvasta.
Sitten, yhtä nopeasti kuin siirtolinja oli muuttunut näkyväksi, se myös hävisi. Hetken aikaa Alexista näytti siltä, että valokeilat olivat ilmassa paikallaan, mutta sitten kuului hirveä määrä suhisevaa huutoa ja valokeilat alkoivat kieppua hallitsemattomasti. Kuului loiskahdus. Sitten tuli aivan hiljaista.
Pojat katsoivat toisiaan. Tuntui jotenkin väärältä olla helpottunut siitä, että joku oli tippunut veteen. Ensin Alex pelkäsi, että he olivat hukuttaneet takaa-ajajansa, mutta pian vedestä alkoi kuulua loisketta.
<VAROITUS: Aika-agenttien tiedustelupartio lähestyy. Etäisyys: 2 kilometriä. Saapumisaika: 4 minuuttia 20 sekuntia.>, sanoi K.E.I.O."
Alex pisti juoksuksi aluksen uppoamispaikkaa kohti, ja Eeli seurasi perästä. Matka oli lyhyt, ja pojat taittoivat sen yhdessä hujauksessa.
Kun pojat saapuivat rantaan, Alex tajusi ison ongelman. Hän ei ollut yhtään pysähtynyt miettimään sitä, että alus oli veden alla. Kiireessä hän oli vain miettinyt aluksen luokse pääsemistä. Nyt kun alus oli heidän lähellään, se tuntui olevan saavuttamattomissa. Alex tunsi olonsa epätoivoiseksi. Oli pimeää, märkää ja häntä väsytti. Hänen voimansa olivat lopussa.
Alex lysähti istumaan eikä välittänyt edes siitä, että hänen housunsa kastuivat. Aika-agenttien alus olisi aivan pian täällä, eikä heillä ollut keinoa päästä alukseen. Alexia harmitti niin kovasti, että hänen teki mieli purskahtaa itkuun. He olivat olleet niin lähellä.
"Me epäonnistuttiin, ei me päästä alukseen mitenkään," sanoi Alex surkeana. Eeli katsoi veljeään hiljaa.
"Se ei ole ongelma," sanoi K.E.I.O. lempeästi. "Odottakaa hetki."
<YDIN TUNNISTETTU. SULJETAAN HÄIVEKENTTÄ. ALOITETAAN LÄHTÖVALMISTELUT…VALMIS. KÄYNNISTYS: 3. 2. 1…KÄYNNISTYS> K.E.I.O.N ääni kuului jotenkin kaukaa, ja pian se hukkui matalan jyrinän alle.
Maa alkoi täristä. Pimeä meri muuttui äkkiä kirkkaan valkoiseksi, ja Alex näki ensimmäistä kertaa tumman aluksen ääriviivat omin silmin. Aluksen perässä oleva iso moottori alkoi hohtaa sinivalkoista valoa, ja vesi kuohui ja kupli aluksen ympärillä. Hitaasti alus alkoi nousta.
Pian se oli noussut kokonaan vedestä. Vesi höyrysi mustasta, viistomaisesta pinnasta aivan kuin alus olisi lämmin. Ison moottorin lisäksi aluksen siivissä oli pienemmät kirkkaat moottorit, joiden avulla se kääntyi hitaasti poikia kohti. Alus näytti samaan aikaan sekä hieman pelottavalta että uskomattoman hienolta. Alex tuijotti alusta suu auki.
"Se on just kuin mun unissa, mutisi Eeli hiljaa. Veljen äänessä oli jotain vialla. Alex katsoi Eeliä ja näki, miten tämä huojui oudosti paikallaan. Aikaisemmin Eeli oli näyttänyt jaksavan loputtomasti, mutta nyt pikkuveli tuntui olevan romahtamisen partaalla. Eeli tarvitsisi apua, ja pian.
Alus saapui poikien kohdalle hitaasti, ja Alex huomasi, miten osa aluksen mahasta aukesi siroiksi portaiksi. Alex epäröi hetken, mutta lähti sitten päättäväisesti kohti aluksen suuaukkoa. He olivat tulleet tänne asti. Sama mennä loppuun saakka, tuumi Alex mielessään. Eeli seurasi silmät suurina Alexin perässä.