Alus
Eeli
Eeli ei oikein tiennyt, mitä oli odottanut. Hän oli käynyt pienempänä lomalla panssarimuseossa ja jotenkin kuvitellut, että aluksessa olisi yhtä ahdasta kuin tankissa. Alus tuntui sisältä kuitenkin todella avaralta. Portaiden yläpäässä oli pieni huone, jonka Eeli arveli jonkinlaiseksi ilmalukoksi. Kaikkialla oli valkoista, kirkasta ja puhdasta.
Portaat sulkeutuivat poikien takana, ja pimeä saari hävisi näkyvistä.
Eeli otti kypärän päästään. Ilma aluksen sisällä oli sopivan lämmintä ja raikasta. Hänelle tuli lämmin ja hyvä olo.
Aluksesta pääsi viheltävä ääni, joka kuulosti linnun viserrykseltä.
Pojat katsoivat toisiaan epävarmana. Kumpikaan ei ollut miettinyt, mitä tehdä, jos he pääsisivät alukseen saakka.
"Jos sallitte," kuului K.E.I.O.n ääni Alexin kännykästä. Alex nosti kännykän eteensä ja katsoi K.E.I.O.a silmiin.
"Koska pääsin Aluksen sisäverkkoon, sain viimein avattua kaikki keskeiset muistipankit. Alus on fyysisesti kunnossa, mutta vielä vähän rikki. Sen ydin on ammuttu tuusan nuuskaksi. Näyttäisi siltä, että alus on ollut kovassa taistelussa. Se selittäisi, miksi aika-agentit eivät ole jo vallanneet koko planeettaa," arveli K.E.I.O.
"Miten niin?" kysyi Alex.
"Tämä alus on eheänä erittäin tuhovoimainen. On hyvin todennäköistä, että alus tuhosi suurimman osan aika-agenttien laivastosta ja vaurioitui siinä samalla puolustaessaan maapalloa," selitti K.E.I.O. Pojat olivat hiljaa ja yrittivät sulatella asiaa. Kaikki tuntui niin valtavalta.
"Ja sen muisti ei pelaa ennen kuin kristalli on paikallaan," lisäsi K.E.I.O. ikään kuin se selittäisi kaiken.
"Entä Eeli?" kysyi Alex huolestuneena. Eeliä hymyilytti, kun isoveli huolehti hänestä.
"Aaa, se. Se on hoidossa jo. Olen imuroinut Eelistä hiukkaskoneita koko sen ajan, kun olemme olleet aluksen sisällä. Siirto on melkein valmis, ja Eelin pitäisi tuntea olonsa paremmaksi aivan pian," vakuutti K.E.I.O.
Eeli mietti hetken. K.E.I.O. oli oikeassa. Häntä ei enää väsyttänyt läheskään yhtä paljon, eikä hänellä ollut enää kuuma. Ja kun tarkemmin ajatteli, hänen olonsa oli alkanut paranemaan heti, kun he olivat astuneet alukseen sisään. Eeli näytti Alexille peukkua ja virnisti.
"Okei, minne tuo kristalli laitetaan?" kysyi Eeli viimein.
"Seuraa nuolia," sanoi K.E.I.O. Samalla lattialle syttyi sinisiä nuolia, jotka vilkkuivat rauhallisesti aluksen etuosaa kohti. Pojat lähtivät seuraamaan nuolia reippaasti. Ne veivät heidät koko aluksen läpi. Aluksen keskellä oli pitkä käytävä, jonka sivuilla oli erilaisia huoneita. Kaikki ovet olivat kiinni, ja nuolet ohjasivat heidät suoraan aluksen komentosillalle.
Komentosilta ei ollut sellainen kuin he olivat odottaneet. Siellä ei ollut lasi-ikkunaa, tuoleja eikä minkäänlaisia paneeleja. Huone oli puoliympyrän muotoinen ja aivan sen keskellä lattiassa oli pieni aukko. Aukko sykki rauhallisen sinisenä. Se näytti aivan siltä, että kirbiitti mahtuisi siihen täydellisesti.
Eeli otti kirbiitin taskustaan. Oli kuin se olisi tunnistanut aluksen, sillä sekin alkoi sykkiä aluksen kanssa samaan tahtiin. Eeli vilkaisi Alexia, ja Alex nyökkäsi. Eeli tiputti kirbiitin siniseen koloon.
Ensin ei tapahtunut yhtään mitään. Sitten kirbiitti alkoi hohtaa kirkkaan valkoisena ja se laskeutui hitaasti aluksen lattian sisään. Lattia näytti hetken tanssilattialta, kun eriväriset valot syttyivät ja sammuivat satunnaisessa järjestyksessä. Syvä humina täytti aluksen.
Sitten alus puhui pehmeällä naisäänellä.
<Tervetuloa, komentaja. Mitkä ovat käskynne?>
Eeli oli lentää pepulleen järkytyksestä.
Aluksen ääni kuulosti lempeältä. Eeli ei oikein tiennyt, ketä se muistutti, mutta ääni kuulosti turvalliselta ja ystävälliseltä. Eelistä tuntui heti paremmalta.
"Moi," sanoi Alex vähän arkaillen.
<'Moi'> sanoi alus takaisin.
"Aluksella kestää hetken, ennen kuin se osaa sopeutua puhekieleenne," selitti K.E.I.O. vähän nolona. "Sen neuroverkot ovat vielä solmussa."
<HYÖKKÄYS TULOSSA. TOIMENPITEET?> kysyi alus.
"Mitä me voidaan tehdä?" kysyi Eeli huolestuneena. K.E.I.O. mutisi jotain itsekseen. Kuulosti aivan siltä kuin se olisi väitellyt itsensä kanssa.
"Alus ei ole vielä autonominen. Teidän täytyy lentää sitä," sanoi K.E.I.O.
"Anteeks mitä?" kysyi Alex äimistyneenä.
"JOO! Päästään ampuun laserpommeja!" sanoi Eeli innoissaan.
<LASERPOMMIT VIRITETTY. TUHON LAAJUUS: 34 NELIÖKILOMETRIÄ. LAUKAISU: 3, 2…>, sanoi alus.
Alex kalpeni ja sanoi kiireesti: "Peru äskeinen, EI laserpommeja!"
<PERUTTU>, sanoi alus pirteästi. Alex mulkaisi Eeliä, joka virnuili innoissaan.
"Miten tätä lennetään?" kysyi Alex viimein. "Täällä ei ole minkäänlaista ohjainta."
"Seiso vain keskellä lattiaa ja sulje silmäsi. Käyttöliittymä avautuu automaattisesti," neuvoi K.E.I.O.
Alex teki työtä käskettyä ja Eeli peruutti kauemmaksi. Alex oli yleensä heistä se, joka kokeili ensimmäisenä kaikkia uusia teknisiä laitteita ja pelejä.
Kun Alex sulki silmänsä, huoneen valot sammuivat saman tien. Eeli henkäisi ihastuksesta, kun huone hävisi ja maisema tuli näkyviin. Oli aivan kuin he olisivat leijuneet ilmassa. Kun Eeli käänsi päätään, hän pystyi erottamaan aluksen ääriviivat ohuina valkoisina viivoina. Eeli näki punaisen neliön, joka tuli heitä kohti lujaa taivaalta. Eeli oli valmis pistämään pleikkarinsa pantiksi, että se olisi aika-agenttien hyökkäysalus. Alexin oli parempi pistää vauhtia.
Alex avasi silmänsä ja huomasi saman, minkä Eelikin.
"Wau," sai Alex ainoastaan sanottua lyhyesti.
Alex tajusi kuitenkin aika pian, että kaikki ei ollut kunnossa. Aluksen keskelle ilmestyi pylväsmäinen mittari, joka oli vähän yli puolivälissä. Ja se oli punaisella. Alex ei tarvinnut K.E.I.O.a kertoakseen, että mittarin pitäisi olla vihreällä.
"Ups," sanoi K.E.I.O.
"Mitä 'ups'?" kysyi Alex.
"Neuroplastisuus ei riitä. Yksinkertaisemmin: alus vaatii lisää aivotehoa," sanoi K.E.I.O. apean kuuloisena.
"Voisiko tätä lentää joku aikuinen. Niinkuin isä?" kysyi Eeli mietteliäänä.
"Isäsi ei varsinaisesti ole neuroplastisuuden huippunäyte. Se on tatuoinut käteensä teidän syntymäajat, koska ei muista niitä," sanoi K.E.I.O. sarkastisesti.
"No mut isi on muuten fiksu," Eeli toisti sinnikkäästi isäänsä puolustaen.
"Isis myös nukkuu alasti ja on sitä mieltä, että makkara on vihannes," jatkoi K.E.I.O. Alexia alkoi hihityttää, vaikka tilanne oli vakava.
"Alus tarvitsee nuoria ja älykkäitä aivoja toimiakseen. Eikä kukaan muu voi nyt auttaa. Eeli, on sinun vuorosi," K.E.I.O. sanoi.
Eeli tiesi jo, mitä tehdä.
Hän astui päättäväisesti Alexin viereen lattialle. Eeli otti Alexia kädestä kiinni ja sulki silmänsä. Alex näki, miten mittari kääntyi saman tien vihreälle. Kuului rauhoittava äänimerkki, ja mittari täyttyi.
Muu maailma hävisi Eelin mielestä, ja hän tunsi koko aluksen ympärillään aivan kuin olisi ollut osa sitä. Kun Eeli avasi silmänsä, hän näki maiseman tarkemmin kuin koskaan: metsät, puut ja talot erottuivat samaan aikaan läheltä ja kaukaa, ja hän pystyi tarkentamaan katsettaan minne halusi. Tunne oli niin huima, että Eeliä nauratti.
Eeli käänsi katseensa kohti punaista neliötä, jonka oli nähnyt aikaisemmin. Se tuli heitä kohti hurjalla vauhdilla, ja alus päästi varoitusäänen. Eeli tiesi sen tarkoittavan, että vihollinen oli lukinnut ohjukset heidän alukseensa.
Poikien täytyi tehdä jotain, ja nopeasti. Aluksen varustusten ja aseistuksen tila vieri tekstinä Eelin silmiensä edessä. Eelin ei tarvinnut edes lukea tekstejä. Hän tiesi automaattisesti, millaisella aseistuksella heidän täytyisi puolustautua – ja millä hyökätä.
Mutta hän ei voisi lentää ja ampua samaan aikaan.
Eeli kurkotti mielessään kohti Alexia. Eeli tunsi virtuaaliavaruudessa Alexin ajatukset, aivan kuin Alex olisi puhunut suoraan hänen aivoihinsa. Eeli kertoi mitä tarvitsi, ja Alex vastasi. Pojat olivat pelanneet yhdessä niin paljon erilaisia tietokonepelejä, ettei heidän tarvinnut edes sanoa mitään. Kumpikin tiesi, missä toinen oli toista parempi. Aluksen tietovirrat tasaantuivat, asejärjestelmät aktivoituvat ja rakettimoottori ärjäisi niin kovaa, että paukahdus helisytti ikkunoita kymmenien kilometrien säteellä.
Alus nousi ylväästi ilmaan kohtaamaan haastajansa.