Outoja unia #

Eeli

Eeliä ei hirveästi harmittanut, vaikka koulusta tuli muistari tappelusta. Hän oli vain iloinen, että he olivat päässeet karkuun rehtorin kansliasta. Kotona tappelusta piti tietenkin jutella. Eeli pelkäsi saavansa vähintään vuoden kotiarestia, mutta isä oli lopulta vain kohauttanut olkapäitään. 

"Puolustit isoveljeä kiusaajilta. Se oli oikein. En tiedä, miten sen pojan käsi murtui. Mutta teit silti oikein," totesi isä vakavana. Eelin posket punoittivat hieman.

"Jahas. Näytäs nyt sitä kiveä," isä sanoi. Eeli antoi kirbiitin kiltisti isän katsottavaksi. 

Isä tarkasteli kiveä pitkään valoa vasten. Lopulta hän nousi ylös ja haki kirjahyllystä yhden kivikirjoistaan. Alex seurasi uteliaana, miten isä hyppi sivulta toiselle ikuisuudelta tuntuvan ajan. Välillä isä mutisi jotain itsekseen. Sitten hän raapi päätään mietteliäänä ja katsoi poikia.

"En tiedä, mitä tämä on. Se on yhtä kovaa kuin timantti, mutta samalla yhtä lämmintä kuin meripihka. Se näyttää hiotulta, mutta ei ole tarpeeksi symmetrinen ollakseen osa korua. Todellinen mysteeri," myönsi isä, ja antoi kiven takaisin Eelille.

"Pidä siitä hyvää huolta, se voi olla hyvinkin arvokas," sanoi isä.

Eeli nyökkäsi vakavana ja laittoi kiven taskuunsa. 

Sen enempää aiheesta ei juteltu sinä päivänä. Kun Eeli sai vatsansa täyteen ruokaa, häntä alkoi väsyttää aivan hirveästi. Hän kömpi sänkyyn aivan uupuneena ja löi päänsä tyynyyn kirbiittiä puristaen. Uni tuli nopeasti.

*** 

~~_Eeli lensi korkealla kauniiden pilvien seassa. 

Taivas oli violetti, eikä se näyttänyt ollenkaan sellaiselta, mihin Eeli oli normaalisti tottunut. Hän käänsi päätään ja tutkiskeli maisemaa ihmetellen. Edessä näkyi korkea ja teräväreunainen vuorijono, alla oli tummanvihreä meri. Taivaalla loisti kolme kuuta. Sen lisäksi taivaan poikki meni jonkinlainen pinkkinä välkehtivä nauha. Eeli tajusi, että se oli samanlainen rengas kuin saturnuksella. Kaikkialla oli todella kaunista. Kaukana vuoriston takana häämötti hopeinen kaupunki, jonka pilvenpiirtäjät yltivät avaruuteen saakka.

Uni oli mukava mutta outo. Viileä tuuli tuntui kasvoilla. Eeli tunsi olonsa kevyeksi, aivan kuin hän olisi ollut lintu tai lentolisko.

Eeli ei ollut unessa yksin. 

Ilmassa kuului välillä vienoja naksahduksia, piipityksiä ja vihellyksiä. Äänet muistuttivat valtamerissä uivien valaiden ääniä. Eeli vilkaisi sivuilleen. Hän lensi osana isoa olentoparvea. Parvi oli täynnä hohtavan valkoisia lintumaisia olentoja, joilla oli kaksi paria siipiä ja pitkä pyrstö. 

Eeli tarkasteli itseään. 

Hänelläkin oli hohtavan valkoiset, isot siivet. Niissä oli sulkia, mutta sulat välkehtivät oudosti vihreän ja sinisen sävyissä. Aivan kuin niissä olisi kulkenut sähköä. Eeli tunsi olonsa vahvaksi ja nopeaksi, kuin olisi enemmänkin suihkukone kuin lentolisko.

Vierellä lentävillä olennoilla oli liikaa silmiä. Jokaisella oli kaksi tavallista silmää ja yksi pienempi kolmas silmä keskellä kapeaa otsaa. Osalla lentävistä olennoista oli kultaisia ja hopeisia otsapantoja, joiden keskeltä kolmas silmä välkehti kuin kirkas jalokivi. Aina välillä joku sulki isommat silmänsä, ja kolmas silmä aukeni välkehtien. Sitten olento muutti hieman suuntaa, ja avasi jälleen isot silmänsä. 

Eeli kokeili samaa. Kun hän sulki tavalliset silmänsä, sama maisema näkyi jotenkin vihreänä. Vuoret, meri ja taivas erottuivat kaikki haaleina läikkinä, mutta aivan kuin ne olisivat olleet jossain kauempana.

Kolmannella silmällään Eeli näki edessään outoja virtauksia. Ne olivat aivan kuin viivoja, jotka alkoivat kaukaa horisontista ja jatkuivat kauas avaruuteen. Osa viivoista hiipui ja loppui yllättäen, osa viivoista nousi korkealle taivaalle. Eeli tiesi, että jos hän lentäisi noita viivoja pitkin, hän pystyisi lentämään niin pitkälle avaruuteen kuin haluaisi. Ajatus tuntui hurjalta.

Eeli sulki kolmannen silmänsä ja normaali maisema palasi. Parvi vihelsi jotain, ja he kaikki vaihtoivat hieman suuntaa. 

Eeli oli onnellinen. Lentäminen oli mukavaa, ja tässä maailmassa tuntui olevan kaikki hyvin.

Sitten jotain outoa tapahtui. Hän tunsi, miten koko parven läpi kävi outo kohahdus. Jotain oli vialla. 

Eeli katseli ympärilleen. Ensin hän  ei nähnyt mitään erityistä. Parvi väisti jotain, ja Eeli kuuli, miten ilma täyttyi hätääntyneistä äänistä. Parvi näytti liikkuvan normaalisti, mutta osa olennoista oli jämähtänyt hätääntyneenä paikoilleen.

Aikaisemmin olentojen parvi oli lentänyt kauniissa järjestyksessä. Nyt se kimpoili ja väisteli jotain, mitä Eeli ei nähnyt. Sitten Eeli muisti kolmannen silmänsä, sulki isot silmänsä ja maailma muuttui hetkessä vihreäksi. 

Eelin ympärillä oli käynnissä taistelu.

Siinä missä oli aikaisemmin ollut tyhjää ilmaa, Eeli näki mustia korppikotkamaisia olentoja. Niitä satoi taivaalta kuin öljyistä vettä. Korppiolennoilla oli terävien siipien lisäksi kädet, joissa oli mustaa savua tupruttavia säiliöitä. Savu levisi kaikkialle, ja Eeli näki, miten mustan savun keskelle joutuneet valkoiset olennot olivat pysähtyneet paikoilleen.

Eeliä alkoi pelottaa. Hän sulki kolmannen silmänsä ja katseli ympärilleen. Muut olennot olivat hajaantuneet joka puolelle, ja suurin osa valkoisesta parvesta oli kääntynyt lentämään kohti hopeista kaupunkia. Se näytti Eelin mielestä väärältä suunnalta, koska mustat korppioliot vyöryivät taivaalta juuri parven ja kaupungin väliin.

Jostain kuului matalaa kohinaa. Eeli käänsi päätään ja huomasi takanaan myrskyrintaman. Se oli valtavan kokoinen ja täytti koko horisontin. Synkät pilvet aaltoilivat yhtenä isona rintamana kohti parvea ja taistelua. Kirkkaat salamat välkkyivät joka puolella. 

Eeli katsoi taistelua, sitten nousevaa myrskyrintamaa, ja teki päätöksensä. Hän valitsi mieluummin myrskyn.

Eeli käänsi siivet tiukasti vartaloaan vasten ja syöksyi kohti merta. Vauhti oli niin kova, että hän ei enää kuullut korvissaan muuta kuin huminaa. Eeli tiesi, että jos hän olisi lentänyt yhtään kovemmalla vauhdilla, hänen siipensä olisivat voineet sulaa. 

Eeli kuuli kaukaa, miten parven olennot huusivat hänen peräänsä jotain, mutta ei välittänyt siitä. Hän ei halunnut joutua mustien olentojen kaasuun. 

Kaukaa katsottuna ukkosrintama oli näyttänyt kiinteältä, mutta lähempää katsottuna se ei ollut yhtään kiinteä. Ensin alkoi tuuli. Eeli tunsi, miten raju puuska tarrasi hänestä kiinni. 

Eeli yritti jotenkin ohjailla lentoaan, mutta virtaus oli liian voimakas. Tuuli tarttui häneen vahvasti ja pyöritteli häntä kuin lehteä syysmyräkässä. Eeli räpiköi ja räpiköi, mutta ei mahtanut mitään. 

Lopulta Eeli osui saderintamaan, vauhdilla.

Märkä vesi tunkeutui joka paikkaan, eikä Eeli nähnyt enää mitään. Vettä oli kaikkialla. Maailma pyöri. Kaikkialla oli vain vettä ja kirkasta valoa._~~