Täpärä pelastuminen
Eeli
Eeli astui askeleen taaksepäin.
"En näytä," sanoi Eeli ja puristi huulet tiukasti yhteen. Eeli tunsi, miten tuttu jääräpäisyys nosti päätään. Kerran hän oli istunut omassa huoneessaan kuusi tuntia yhtä soittoa, kun ei ollut suostunut pyytämään anteeksi asiaa, jota ei ollut tehnyt. Nyt hänestä tuntui ihan samalta.
Mies tuijotti ja naksautti kuivia huuliaan pettyneesti.
"Sinun täytyy. Muuten tulee… rangaistuksia," uhkasi mies. Eelistä tuntui, että mies ei tällä kertaa tarkoittanut jälki-istuntoja.
Kirbiitti hänen taskussaan tuntui hyvin kuumalta. Eeli tunsi, miten se oikein sykki hänen kädessään. Pelottava mies tuli lähemmäs, ja Eeliä alkoi pelottaa.
Äkkiä Eeli tunsi kädessään jotain outoa. Lämpö levisi hänen nyrkistään pitkin hänen kättään ja joka puolelle hänen ihoaan. Olo oli vähän samanlainen kuin olisi juuri astunut saunaan. Lämmön myötä myös pelko hävisi. Jotenkin Eeli tiesi, että kaikki tulisi sujumaan hyvin.
Mies syöksyi nopeasti kuin käärme ja tarttui Eeliä kädestä. Vaikka mies oli laiha ja pitkä, hänen otteensa oli tiukka, aivan kuin pihdit olisivat puristaneet Eelin kättä. Eeli yritti rimpuilla irti, mutta mies oli vahva. Hän veti Eelin käden taskusta helposti, aivan kuin Eeli olisi ollut pikkuvauva.
Eeli seurasi voimattomasti, kun mies avasi väkivalloin hänen nyrkkinsä. Hän tunsi kirbiitin kädessään, ja kyyneleet nousivat Eelin silmiin. Hän ei halunnut antaa hienoa kiveä tälle miehelle.
Oli kuin mies olisi arvannut voittaneensa. Hän avasi Eelin käden voitonriemuisesti, katse lukkiutuneena Eeliin. Mutta kun mies katsoi viimein Eelin kättä, se oli tyhjä!
Eeli oli aivan yhtä äimistynyt kuin mieskin. Eeli oli aivan varma, että kirbiitti oli ollut juuri äsken hänen kädessään. Nyt käsi oli kuitenkin tyhjä!
Mies päästi aikuisten kirosanan, tempaisi Eelin toisen käden esiin ja sihahti, kun sekin oli tyhjä. Lopulta mies käänteli kaikki Eelin taskut ylösalaisin. Mies nuuhki ilmaa, sihahti jotain ja tuijotti Eeliä silmiin todella läheltä.
"Missä se on?" tivasi mies vihaisesti.
"Mikä?" Eeli kysyi viattomasti. Hänen sisällään hehkuva lämpö antoi hänelle rohkeutta ja kylmäpäisyyttä, jota hän ei ollut tiennyt omistavansakaan. Eelistä tuntui aivan kuin joku olisi hihittänyt hänen päänsä sisällä.
Mies tuijotti Eeliä vihaisesti ikuisuudelta tuntuvan ajan. Lopulta mies selkeästi päätyi johonkin lopputulokseen, kääntyi ja istui alas.
Eeli ja Alex vilkaisivat toisiaan varovasti.
"Häipykää siitä. Ja tulkaa heti kertomaan, jos näette mitään… erikoista." Oli aivan kuin mies olisi menettänyt mielenkiintonsa poikiin.
Eeli ei todellakaan jäänyt odottamaan toista kehotusta. Alex olisi selvästi halunnut jäädä vielä selvittämään tappelua, mutta Eeli nyki hänet mukaansa.
Pojat poistuivat rehtorin kansliasta vähin äänin, ja kun Alex laittoi oven kiinni, molemmat ottivat saman tien jalat alleen. Vaikka koulun käytävillä ei saanut juosta, edes Alex ei tällä kertaa halunnut nipottaa säännöistä.
Kun he olivat viimein ulkona, Alex kääntyi kysymään Eeliltä:
"Mitä ihmettä äsken tapahtui? Kuka toi oli?"
Eeli kohautti olkiaan. Se näkyi kirbiitin läpi mustana. Ei kiva mies.
"Kilbiitti! Missä se on? Minne sä laitoit sen?" Alex oli enemmän utelias kuin vihainen.
"En tiedä. Olin ihan varma, että se oli mun kädessä!" Eeli vakuutti.
Eeli tunsi kirbiitin edelleen kädessään, mutta käsi oli ollut tyhjä rehtorin kansliassa. Eeli avasi kätensä Alexin nähtäväksi.
Nyt kämmenellä kimalteli taas vihreä kirbiitti. Molemmat pojat tuijottivat sitä uskomatta silmiään.
"Onks isä opettanut sulle sen taikatempun?" tivasi Alex.
Isä teki usein pienille asioille katoamistemppuja. Aina kun Eeli seurasi esimerkiksi kädessä olevaa karkkia, isä huiskautti käsiään ja puf vaan, se hävisi toiseen käteen.
Mutta Eeli ei osannut sellaisia taikatemppuja. Tämä taikatemppu oli jotain muuta. Se oli varmasti johtunut kirbiitistä. Vaikka kivi oli nyt Eelin kädessä, hän tunsi edelleen olonsa melko lämpimäksi. Olo oli vähän samanlainen kuin kuumeessa, mutta Eelin pää ei pyörinyt samalla tavalla.
Pojat kävelivät vähin äänin ulos koulusta.
"Mitenhän Väinö voi?" mietti Alex kurjana.
Eeli tiesi, että Alex ei halunnut olla tuhma. Alex halusi aina noudattaa sääntöjä ja olla hyvä koulussa. Jos Väinölle oli sattunut oikeasti jotain, se tuntui Alexista pahalta. Eeli oli eri mieltä.
"En tiedä. Mutta se oli kyllä tyhmä kiusaaja. Oikea kakkapylly," sanoi Eeli.
Alex pärskähti, vaikka ei olisi halunnut. Eeliä hymyilytti. Isoveli oli joskus niin helppo nauratettava. Eeli oli kerran saanut vitsailullaan Alexilta maidot lentämään nenästä kesken ruokailun. Alex oli jo selvästi pirteämpi.
"Eeliii," torui Alex. Alexin ilmeestä tosin näki, että Alex oli ihan samaa mieltä kuin Eelikin.