Yöllinen hiippari #

Eeli

_Eeli näki jälleen outoa unta. Maisema oli hyvin samannäköinen kuin edellisessäkin unessa. Aikaisemmin Eeli oli lentänyt osana olentojen parvea. Tällä kertaa hän lenteli yksin meren yllä. Kaikkialla oli mukavan hiljaista. Tuuli ujelsi Eelin korvissa, kun hän teki syöksyjä kohti merta. Välillä Eeli kiihdytti vauhtiaan niin kovaksi, että hän pelkäsi siipisulkiensa kärvähtävän.

Vauhdin kiihtyminen oli jotenkin outoa. Välillä vastatuuleen lentäminen tuntui oudon kevyeltä, välillä taas ihan alaspäin syöksyessäkin tuntui aivan kuin hän olisi jotenkin jarruttanut. 

Sitten Eeli muisti kolmannen silmän, joka hänellä oli ollut aikaisemmassa unessa. Eeli sulki molemmat silmänsä. Maailma muuttui vihreäksi. 

Eeli säpsähti ja väisti yhtä taivasviivaa joka tuntui nousevan hänen eteensä kuin seinä. Eeli oli huomaamattaan ollut juuri törmäämässä päistikkaa yhteen taivasviivoista. Eeli tunsi unissaankin sydämensä pomppailevan. 

Eeli vilkaisi taakseen. Näytti siltä, että hän oli lentänyt äsken jonkinlaisen solmukohdan läpi. Siksiköhän lentäminen oli välillä tuntunut helpommalta? Mitähän hänelle tapahtuisi, jos hän yrittäisi laskeutua jollekin taivasviivoista? Eeli etsi katseellaan lähimmän taivasviivan ja alkoi suunnistaa sitä kohti. 

Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Taivasviiva oli selkeästi suurempi kuin miltä se oli kaukaa katsottuna näyttänyt. Kun Eeli viimein saapui taivasviivan kohdalle, hän lähestyi sinivihreänä säkenöivää pintaa varovasti. Se ei tuntunut vaaralliselta. 

Juuri kun Eeli oli laskeutumassa, hän muisti jotain. Eeli kurkisti äkkiä pitkällä kaulallaan vatsapuolelleen ja huokaisi sitten helpotuksesta. Siellä oli kaksi räpylämäistä kirkkaan sinistä jalkaa. Eeli ei ollut ollut aivan varma, olisiko hänellä jalkoja ollenkaan. Olisi ollut hankala laskeutua ilman jalkoja. 

Eeli hidasti vauhtiaan ja yritti laskeutua taivasviivalle. Hän yllättyi. Sen sijaan, että jalka olisi mennyt taivasviivasta läpi, Eelistä tuntui kuin hän olisi astunut tasaisen maan sijasta jonkinlaiselle liukuportaalle. Ennen kuin Eeli tajusikaan, hänen vauhtinsa kiihtyi ja hän alkoi liikkua hurjaa vauhtia taivasviivaa pitkin.

Eeliltä pääsi unessa ankkamainen kaakahdusta muistuttava ääni, kun taivaivasviiva antoi hänelle hurjasti lisää vauhtia._

---

Eeli säpsähti hereille. 

Tällä kertaa hän ei onneksi herännyt suihkusta kuumeisena, vaikka hänellä olikin hieman lämmin olo. Eeliä hihitytti unessa kuulemansa kaakahdus. Se oli kuin suoraan jostain hauskasta kotivideosta. 

Eeli katsoi kelloa, se oli 5:33. Oli tosi pimeää, ja viereisestä sängystä kuului Alexin tasainen hengitys. Eeli ei ollut varma, mihin oli herännyt. 

Syy selvisi pian. Lattialta kuului hiljaista murinaa.

Eeli kurkkasi sängystä ja näki, että Vinkku istui lattialla ja murisi ikkunaa kohti. Eeliä alkoi jännittää hieman. Ulkoa ei kuulunut mitään, ja verhot olivat kiinni. Eeliä ei yhtään huvittanut nousta sängystä ylös, mutta hänellä oli hirmuinen vessahätä. 

Eeli odotti hetken ja rohkaisi lopulta itsensä. Hän laskeutui sängystä hyvin hiljaa. Vinkku ei kiinnittänyt Eeliin minkäänlaista huomiota, vaan jatkoi ikkunan tuijottamista. Eeli ei uskaltanut kurkistaa verhojen välistä mitään, vaan hipsi vain hiljaa vessaan. 

Kun hän tuli takaisin, Vinkku tuijotti edelleen ikkunaa muristen matalalla äänellä. Eeliä alkoi hieman pelottaa. Aivan kuin Vinkku olisi aistinut Eelin epävarmuuden, se haukahti kovaäänisesti. 

Eeli päätti mennä herättämään isän. Kun Vinkku haukahti toisen kerran, isä pomppasi jo sängystä pystyyn, vaikka hänellä olikin vielä unihiekkaa silmissään. Isä veti kylpytakin päälleen ja huomasi samalla Eelin. 

"Moi Eeli, mitä sä olet hereillä?" kuiskasi isä.

"Ulkona on jotain," vastasi Eeli hiljaa. 

Isä kaivoi nopeasti kännykän esille ja katsoi kodin turvakameran kuvaa. Eeli näki isän olan takaa, että heidän makuuhuoneen ikkunan takana kyyristeli jokin tumma hahmo. Isä painoi jotain nappia puhelimessa ja karjaisi kovalla äänellä:

"Mikäs hiippari siellä kykkii? Häivy tai saat hauleja!" Eeli kuuli, miten isän ääni kajahti ulkoa turvakameran mikrofonista. Ulkoa kuului ensin kolinaa ja sitten kopisevia juoksuaskelia. 

Eeliä jännitti kovasti, mutta samalla häntä alkoi naurattaa. Outo hiippari oli ottanut jalat alleen.

Isä otti pesäpallomailan käteensä ja meni vielä ulos varmistamaan, että hiiviskelijä oli todellakin häipynyt. Eeli kurkki verhojen raosta, miten isä kiersi etu- ja takapihan huolellisesti taskulampun kanssa. 

Kun isä tuli takaisin, hänen ilmeensä oli rauhallinen, ja Eelille tuli välittömästi turvallinen olo. 

"Olipas se outoa," sanoi isä. Takapihalla ei ole jälkeäkään. Isä laittoi pesäpallomailan takaisin komeroon. "Oli hyvä että tulit herättämään minut. Ilmoitan tuosta huomenna naapureille, niin tietävät sulkea mopot lukkojen taakse."

"Olisitko sä kumauttanut sitä mailalla?" kysyi Eeli uteliaasti. 

Isä naurahti. "Ei olisi tarvinnut. Tuollaiset näpistelijät ovat pelkureita, ja ne lähtevät yleensä heti karkuun, kun tajuavat, että heidät on huomattu. Mitä lie bensavarkaita."

Isä vei Eelin takaisin sänkyyn, ja Eeli nukahti saman tien.