Luukannel Janne K. Jääskeläinen

Open Luku 1

”Tietä! Väistäkää!” Kaartilaiset raivasivat katua tyhjäksi tungettelevista ihmismassoista. Muutama juoppolalli sai verisen ajettuman raajaansa, mutta useimmat ehtivät väistää ennen kuin mitään vakavampaa ehti tapahtua. Kymmenpäinen tapiokoista koostuva kaupungin kaartivartiosto oli pelottava joukkio teräksisissä sotisovissaan, eikä kukaan täysjärkinen halunnut asettua heidän tielleen. Vaikka kaartia pelättiinkin, nautti se myös kaupunkilaisten kunnioitusta, sillä heidät tiedettiin vakaiksi tapiokoiksi ja kaiken kaikkiaan rehellisiksi sotilaiksi. Kertaakaan kaartilaiset eivät olleet osoittaneet turhaa julmuutta, eikä ainuttakaan kaartilaista ollut koskaan sidottu jalkapuuhun lahjusten ottamisesta. Heidän maineensa pelottavina taistelijoina ja luotettavina järjestyksenpitäjinä oli ansaittu.

Hölkkäävän vartioston jäljessä tuli kaksi hevoslähettiä. Toisin kuin kaartilaiset, lähetit olivat varustautuneet keveästi ja pelkkää nopeutta silmällä pitäen. Hevosen selässä painava kaartilaisen panssari olisi ollut vain

Open Luku 2

Misha oletti, että vartijat olisivat kysyneet jotain, mutta ilmeisesti nuoria miehiä tuli leiriin tuon tuostakin ilmoittautumaan alokkaiksi. Vartijoiden takana istuskeli sahatulla puupöllillä valtavankokoinen mies tupakkipiippuaan poltellen. Mies oli pukeutunut samalla tavalla kuin vartijatkin, paitsi että aseena tällä oli suuri, kapeateräinen miekka hilparin sijaan. Teräksinen karhukypärä oli maassa miehen vierellä, taisteluhansikkaat lepäsivät siististi kypärän alla. Miehen harmahtava tukka oli sidottu lyhyelle poninhännälle talonpoikaistyyliin kuten Mishallakin. Miehen toisessa poskessa oli vaalea arpi, jonka alaosa katosi ketjupaidan alle. Kirkkaan siniset silmät seurasivat Mishaa rävähtämättä, kun hän käveli epävarmasti eteenpäin. 

Jotenkin Misha tajusi, että mies oli vartijoista ylempiarvoisin, upseeri, vaikka se ei mitenkään ulospäin näkynyt. Kun Misha pääsi lähemmäs, mies nousi hitaasti seisomaan, venytteli ja tyhjensi viimein piippunsa sisällön maahan. Mies ei kääntänyt katsettaan Mishasta koko to

Open Luku 3

Joku ravisteli Mishaa hereille. Aurinko ei ollut vielä edes noussut, mutta siihen Misha oli jo alokaskoulutuksensa aikana ehtinyt tottua. Unensekaisesta kiputokkurasta selvittyään Misha tunnisti asetoverinsa kasvot ja tervehti lopulta Rietiä vaisusti. Mishan suu tuntui kuivalta ja karhealta. Polttomerkki rinnassa tuntui vieläkin hehkuvan punaista kipua. Arpi oli liian herkkä koskettaa.

”Kannattaa varmaan nousta ylös. Lähtö on piakkoin”, hoputti Rieti. 

”Lähtö? Minne?” kysyi Misha muistamatta mitään paluustaan leirille.

”Meidät määrättiin Tapiokoiden valtiokaartin miekkakouluun, samoin Pahka ja Lusto. Melkoinen yllätys. Moni oli meitä parempi. Uskotko, pääkaupunkiin!”

Misha ei muistanut asiasta mitään, mutta katsoi paremmaksi olla tunnustamatta sitä. Asiat selkenisivät varmasti ajallaan. Itse miekkakoulu oli Rautamossa, Ahtelanmeren pohjoisimmalla rannalla. Joitain asioita olisi kuitenkin hyvä tietää. 

”Uskon... Kenen johtoon meidät määrättiin?”

”Tappuran”, sanoi Rieti ja nousi ylös. Jos Riet

Open Luku 4

Misha, Rieti, Pahka ja Lusto majoitettiin alakaupungin kasarmialueelle muiden alokkaiden sekaan. Alokasparakit olivat tervattuja puutönöjä, joihin mahtui parikymmentä nuorta saman katon alle. Sisällä oli yksi uuni, kaikille kovat laveripedit ja ohuet peitot. Ikkunoita oli vähän, ja nekin olivat pikemminkin reikiä seinissä kuin ikkunoita. Huoneen ainoa lämmönlähde oli toisessa päässä parakkia, joten talvipakkasilla paikka olisi vetoinen ja kylmä. Misha otti itselleen toisen ovenvieruspaikan, ja Rieti laski varusteensa Mishan viereiselle paikalle. Pahka ja Lusto ottivat tyhjät paikat käytävän toiselta puolelta. Olot olivat askeettiset, mutta Mishaa se ei häirinnyt. 

Misha oli kuvitellut, että alokasaika olisi ollut koulutuksen raskain vaihe, mutta hän oli erehtynyt aika pahasti. Misha ei edes ehtinyt nähdä painajaisia tai murehtia mennyttä, sillä seuraavat viikot olivat pelkkää juoksemista paikasta toiseen. Misha oli saanut muiden alokastovereidensa tavoin peruskoulutuksen leirillä, mutta mikään ei ollut val

Open Luku 5

Alokasaika miekkakoulussa kesti kokonaisen pitkän vuoden. Sinä aikana Misha sai tavallisen miekkailukoulutuksen lisäksi koulutusta hilparille, sotakirveelle, jalkajouselle ja eväät nyrkkitappeluakin varten. Laajasta aseopetuksesta huolimatta koulutuksen pääpaino oli miekkailussa. Se oli mielenkiintoista aikaa. Misha ei ollut eläissään käsitellyt muita aseita kuin kirvestä ja maataloustyökaluja ennen Harjusaavan alokasleirille värväytymistään. Alokasleirillä ei ollut varsinaisesti aikaa keskittyä minkään aseen käyttöön perinpohjaisesti, vaan kouluttajat pyrkivät lähinnä lajittelemaan alokkaat lahjakkuuden perusteella eri koulutusaloihin. Suurin osa Harjusaavan alokkaista päätyi rivitapiokoiksi, ja heille opetettiin pelkästään välttämättömimmät sotakeinot hengissä pysymistä varten. Muilla, kuten Mishalla, oli edessä toisenlainen tulevaisuus.

Misha oppi ensimmäisen vuoden aikana paljon yleisestä aseiden käytöstä, mutta samalla alokkaille opetettiin myös sodankäynnin historiaa, sotatoimien suunnittelua ja tote

Open Luku 6

Kun lähettiratsujen kavioiden kopina oli vaiennut, Misha vilkaisi ympärilleen mietteliäänä. Ilta oli jo pimenemässä, ja aikaa kasarmilaskuun olisi vielä tunteja. Kouluttajien vihjeistä päätellen seuraavana päivänä olisi hieman tavallista kevyempää ohjelmaa – ilmeisesti kukaan ei halunnut suotta sotkea harjoitushallien kivilattioita heikkovatsaisten koulutettavien oksennukseen. Misha tiesi, että kasarmilla saisi kuulla lähettien viesteistä tuoreimmat huhut vasta tunnin, parin päästä, kun lähetit tulisivat syömään ja kerskailemaan tapiokoiden kasarmin ruokasaliin. Siihen oli kuitenkin vielä aikaa. 

Mishalla oli taskussaan muutama kuparinen kolikko, joilla saisi lunastettua ainakin yhden liha-aterian tai pari oluttuoppia jossakin Rautamon tavernoista. Misha halusi kuitenkin olla säästeliäs. Tämä oli hänen ensimmäinen palkkapäivänsä moneen vuoteen, kun hän sai palkkarahan kokonaan omaan käyttöönsä. Veriraha Cammarin suvulle oli viimein maksettu, ja raipan arvetkin olivat jo aikoja sitten vaalentuneet. Misha ir

Open Luku 7

Yön viilentyessä usva oli vähentynyt, ja kuutamon säteet tulivat esiin. Ajoittain kuunsäde paljasti usvahuntuun pukeutuneen katajaneidon, sillä pimeyden talven valkeaa valtiasta vastaan Mielikkikin oli syksyn pimeinä öinä avuton; kevät ja kesä olivat Mielikin mieluisinta aikaa. Luonto heräsi, virkosi ja levitti voimaansa läpi Pohjolan. Kuoleman kannoilta kasvoi uusi elämä, ja se virkisti kaiken uudeksi. Mutta ei nyt. Siihen olisi vielä aikaa.

Pirta riisui usvahunnun hieman ennen Mielikkälän katajapalatsia. Se ei ollut varsinaisesti usvissa vaeltamista, mutta sitä silminnäkijät eivät voineet tietää. Tämä loitsu oli vain eräs  yksinkertaisimpia Mielikin taidoista: Mielikin hunnun suojissa oli piilossa pedoilta, pahalta ja ihmisten katseilta, mutta matkaa ei voinut kuitenkaan taittaa loputtomiin. 

Pirtaa hytisytti ulkona yön kylmässä huolimatta äskeisestä tapaamisesta. Pirta haki nuttunsa, jonka oli jättänyt puun alle säältä suojaan, ja astui sisälle katajikkoon. Mielikki ei tarvinnut tuvissaan ovia tai va

Open Luku 8

Becca, kohtalon punainen silmä, suureni taivaalla päivä päivältä. Misha otti tavakseen käydä illalla vartiovelvollisuuksiensa päätteeksi tarkastelemassa tähtitaivasta kasarmin pihalla. Koulutus alkoi olla jo lopuillaan, ja kaikki opit oli opetettu. Tapiokoiden varsinainen koulutus väheni päivä päivältä, samalla kun kaupungin kaartivartioston velvollisuuksia lisättiin nuorukaisille hiljakseen. Mishan saapumiserän nuorukaiset komennettiin eri puolille kaupunkia: osa vartioimaan portteja, osa kaupungille partioimaan ja järjestystä pitämään. Jotkut tapiokoista jätettiin kiertovartioon, jossa tehtävät vaihtelivat viikoittain. Rieti joutui portille maleksimaan, Misha määrättiin kiertovartioon.

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Misha oli aidosti tyytyväinen jostain itse saavuttamastaan asiasta. Vaikka kiertovahdin homma ei ollutkaan monen tapiokan mieleen, oli palkka kuitenkin varsin hyvä ja työtehtävät vaihtelivat Metsävahdin kunniavartiostossa toimimisesta aatelisten saattotehtäviin. Mishalle moinen vaihtele

Open Luku 9

Kekrit alkoivat jo aikaisin aamulla, kun Rautamon kastellin palvelusväki siivosi suurtoria juhlaa varten. Yön aikana sataneet lumet luotiin syrjään, havuja kannettiin istuinalusiksi ja tervastulet sytytettiin valaisemaan koko toria. Kaupungin saunoja lämmitettiin aamusta saakka, ja ihmiset saivat saunoa koko päivän niin halutessaan. Suuret puupölkyt pyöritettiin varastoista, ja niiden päälle nostettiin valtavan leveistä ikihongista sahatut lankut pöydän kansiksi. Liinoja ei käytetty, eikä niitä olisi pöydille kaivattukaan. Kastellin kokit olivat ahkeroineet koko edeltävän viikon, ja ruokaa oli ilmaiseksi tarjolla koko kansalle rahvaasta aateliseen. Kastellin lähes pohjattomista olutsammioista riitti juotavaa kaikille, ja vaikka olisi luullut, että siitä seuraisi rähinää, ei kukaan tahtonut kahakoida keskitalven kekreissä.

Kekrikisat järjestettiin kastellivuoren juurella lumesta puhdistetulla kentällä keskipäivän aikaan. Yleisöä oli kerääntynyt seuraamaan kilvoitteluita kauempaakin, sillä Rautamoon tulivat

Open Luku 10

Loppumattomalta tuntuvan ajan jälkeen ampujat saivat nuolensa tuhlattua, ja oli miekkamiesten vuoro astua uudelleen kilpakentälle. Arvonta suoritettiin kuten ennenkin, ja Misha huokaisi mielessään helpotuksesta, kun miekkamestari joutui jonkun toisen vastapariksi. Misha sai vastustajakseen pitkän vaaleahiuksisen kaverin, joka kertoi olevansa Myrhekiasta. Mishalle paikka ei ollut tuttu, mutta nimi kuulosti selvästi jotenkin etelämaalaiselta. Niin tai näin, Misha joutuisi taistelemaan tosissaan tämän kanssa. Mies oli varreltaan pitkä, ja jäntevyys sekä tapa astella kielivät nopeudesta.

Paritaisteluja ei käyty enää yhtäaikaa, vaan yksi ottelu kerrallaan, jotta ihmisillä olisi mahdollisimman paljon katselemisen arvoista ajanvietettä. Itse Metsävahtikin tuli henkivartiostonsa kanssa lähemmäs seuraamaan ottelua. Misha oli etäisesti tietoinen myös siitä, että Mielikin katajaneidot tulivat lähemmäs. Misha ei uskaltanut tarkistaa, oliko Pirta heidän joukossaan.

Misha ja myrhekialainen joutuivat ensin vastatust

Open Luku 11

Misha seurasi katseellaan katajaneitoja, kunnes nämä katosivat takaisin väkijoukkoon. Lopulta kun Misha oli aivan varma, ettei neito enää palaisi, Misha käänsi mielenkiintonsa takaisin kilpakentälle. Miekkamestari oli jo riisunut kypäränsä ja odotti Metsävahdin kunnianosoituksen alkamista. Jousiampujat virittelivät jousiaan pienissä ryhmissä kentän toisella laidalla. Viimein Metsävahti viittasi henkivartijoilleen käskyn jäädä paikoilleen ja nousi itse ylös. Yleisö osoitti suosiotaan koko sen ajan, kun Metsävahti käveli hitaasti voittaneen miehen luokse. Misha kuunteli puolella korvalla kunnianosoitusta, ja hänen katseensa harhaili yleisössä ja kentällä.

Jousiampujat olivat viimein virittäneet jousensa, ja osa näistä lähti nostamaan tauluja valmiiksi pystyyn. Hajamielisesti Misha pani merkille, kuinka jäljelle jääneet miehet iskivät nuolensa maahan pystyyn eteensä. Misha oli tottunut näkemään saman tavan taisteluharjoituksissa kerran jos toisenkin. Kun nuolet olivat valmiina edessä, ampujan oli helppoa ampu

Open Luku 12

Punaisena Beccana tunnettu komeetta kiisi uskomattomalla nopeudella taivaankannen poikki. Kun kappale viimein saapui ilmakehään, sen uloin kuori syttyi rätisten palamaan. Valtavat voimat kohdistuivat komeetan kuoreen, mutta silti se pysyi joten kuten kasassa koko tulisen taipaleensa ajan. Komeetan tulokulma planeetan ilmakehään oli melko loiva. Ensin näyttikin siltä, että komeetta olisi kimmahtanut takaisin avaruuteen, mutta sitten planeetan painovoima kuitenkin kahmaisi komeetan ahnaaseen syleilyynsä. Tulipunainen pyrstö valaisi koko planeetan pimeän puolen, ja lyhyen aikaa näytti siltä kuin aurinko olisi noussut liian aikaisin öisiltä mailtaan.

Becca nähtiin koko sivistyneessä maailmassa, kun se viiletti vihamielisenä ilmakehän halki kohti määränpäätään. Komeetta ujelsi mennessään äänellä, joka enteili tuhoa ja maailmanloppua. Rahvas kansa rukoili kovaan ääneen kaduilla, kaikkien pappiskuntien papit kulkivat ihmisten joukossa valamassa näiden mieliin rohkeutta ja uskoa. Misha näki komeetan kaukaa, mu

Open Luku 13

Karttu katsoi kallionseinämää, joka vielä äsken oli ollut ehjä. Tasainen kiviseinä oli murtunut siististi neljään erilliseen osaan, ja lopputulos näytti aivan samalta kuin synkimpien korpimaiden ristikivet. Rikkonaisten paasien takaa pilkotti tumma luolan suu, aivan kuin seinä olisi ollut ontto alun perinkin. Kalliopaasien päälle hakatut kuviot eivät olleetkaan pelkkiä muistomerkkejä, kuten Karttu aikaisemmin oli uskonut, vaan kyseessä oli tosiaan vanhojen uroiden viimeinen hauta.

Kallio oli lakannut liikkumasta jo monta minuuttia sitten, mutta Karttu pysyi yhä paikallaan. Hän toivoi, että järistykset eivät olisi katkaisseet kuormahevosen jalkoja, hän ei olisi todellakaan tahtonut alkaa hevospyöveliksi. Ajatus tuntui hyvin epämiellyttävältä, mutta liikkumiskyvytön hevonen oli sama kuin kuollut hevonen. Luolaan menemistä Karttu ei vielä edes harkinnut. Hän kammoksui ajatusta saada katosta putoava irtokivi päähänsä tai hautautua kivimassojen taakse ilman raikasta ilmaa ja valoa – pelkkä ajatuskin puistatti.

Open Luku 14

Misha heräsi tänäkin aamuna unistaan pahantuulisena ja väsyneenä. Viimeiset pari viikkoa olivat olleet varsin hermostuttavia. Levottomuudet olivat kaikista yrityksistä huolimatta lisääntyneet kaikissa pitäjissä, ja huhumyllyt pyörivät pysähtymättä. Idän kultaiselle imperiumille oli tapahtunut jotain, mutta kukaan ei oikein tiennyt varmuudella, mitä. Oli kuin kaikki viestit itään olisivat hävinneet matkalle. Papit olivat levottomia ja herkkiä vihastumaan, eikä Misha todellakaan tahtonut kysellä heiltä mitään. Hän teki vain työnsä ja keskittyi siihen.

Beccan ylilennosta oli kulunut jo pari viikkoa, mutta se olisi ihan yhtä hyvin voinut tapahtua eilen. Ihmiset äksyilivät toisilleen, turhan notkujat olivat lisääntyneet kaduilla ja yöpartiointia oli jouduttu lisäämään koko Rautamossa. Mikäli lähetteihin oli luottaminen, tilanne oli samanlainen muissakin Pohjolan kaupungeissa. Ilmassa oli levottomuutta, joka sai Mishan äreäksi.

Mishan olisi pitänyt olla tyytyväinen: miekkamestarin vitjat olivat nostaneet h

Open Luku 15

Metsävahdin kutsu tavoitti Mishan myöhään illalla. Hän oli ollut jo käymässä yöpuulle, mutta Metsävahdin viesti oli merkitty kiireelliseksi. Misha puki pikaisesti ylleen, sitoi miekan vyölleen ja oli jo menossa ovella ennen kuin muisti Caer Vuoren sanat. Metsävahdin suututtamisen uhallakin hän tuhlasi hetken kallisarvoista aikaa ja puki päälleen vielä varmuuden varalle ketjuhaarniskan.

Misha juoksi yöhön valmistautuvan Rautamon läpi mietteliäänä. Alakaupungin ulkoportit oli jo suljettu, eikä kukaan pääsisi kaupunkiin ennen seuraavaa aamua. Ajat olivat synkät, eivätkä vahdit tahtoneet ottaa turhia riskejä. Misha pääsi läpi yläkaupungin porteista ilman viivytystä, sillä hän oli vahdeille tuttu jo monesta tilanteesta.

Kesken matkan Misha tajusi, että kaikki ei ollut aivan kohdallaan. Hänen niskakarvansa nousivat pystyyn, pulssi kiihtyi ja korvat alkoivat tarttua jokaiseen naksahdukseen ja rasaukseen. Peto liikahteli levottomana hänen mielensä sopukoissa. Misha – tai peto – vaistosi, että jotain oli pieles

Open Luku 16

Misha karautti laukkaan. Hevonen oli Mishan oma, nuori ja käytökseltään hieman vikuripäinen. Hän oli ostanut Pikkuran palkintorahoillaan ja käytti nyt kaiken liikenevän vapaa-aikansa sen kouluttamiseen kunnon hevoseksi. Pikkuhiljaa mies ja hevonen olivat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kumpi oikein saneli suunnan ja kumpi vauhdin. Misha oli Pikkuraan oikeastaan aika tyytyväinen, vaikka tämä silloin tällöin äityikin näykkäisemään isäntäänsä. Elikko oli sentään jättänyt potkimisen sikseen.

Pikkuran aikaisempi omistaja oli ollut raihnainen apuseppä, jonka vanhin poika oli kuollut kuumetautiin edellisenä kesänä. Pikkura oli jäänyt isäntänsä kuoltua hieman huonolle hoidolle, ja kun se ei päässyt tarpeeksi usein purkamaan huonoa tuultaan, oli se muuttunut kärttyisäksi kaikkia ja kaikkea kohtaan. Loppujen lopuksi Misha sai tingattua hinnan melko alas elikon ärtyisän luonteen vuoksi. Misha arveli, että hevonen olisi päätynyt piakkoin makkaraksi ja liimaksi, ellei hän olisi ostanut sitä pois pahaa mieltä ja vai

Open Luku 17

Misha lähetti levänneimmän kaartilaisista takaisin Rautamoon. Vaikka mies ei selvästikään pitänyt ajatuksesta, ei hän alkanut vastustella. Metsävahdin Mishalle antama käskyvalta oli ehdoton, ja ainoastaan Rautamon Metsävahti itse saattoi perua käskyn. Edes muiden kaupunkien vahtiherrat eivät voineet peruuttaa moista oikeutta.

Kun mies viimein hävisi taivaanrannan taakse, Misha käski pystyttää leirin helposti puolustettavalle paikalle aivan haudan ja lähteen viereen. Kiireen vuoksi heillä ei ollut mukana kunnollisia leirintätarpeita kenttätukikohdaksi asti, mutta kaikille oli kuitenkin teltat, ruokaa ja aseita. Se saisi riittää siksi aikaa, kunnes Rautamosta saapuisi sotajoukko ottamaan hautapaikan haltuunsa. Vaikka kukaan ei varsinaisesti olettanutkaan retkestä aiheutuvan vaikeuksia, Metsävahti ei halunnut ottaa riskejä reliikkien suhteen. Ne olivat aivan liian tärkeitä siihen.

Misha työskenteli muiden kaartilaisten kanssa kuten tapana oli. Tapiokoiden parissa kenttäupseereilla ei ollut juuri erikoisoi

Open Luku 18

Misha odotti kuolevansa niille sijoilleen, mutta mitään ei tapahtunut. Misha onnistui vaivoin nostamaan painavan miekan haarniskan puristuksesta ja oli vähällä pudottaa sen kertaalleen. Kun Misha testasi aseen tasapainoa, hän tajusi viimein, ettei ase ollut lainkaan metallia. Siinä missä pohjolainen laatuteräs oli väriltään tummaa ja syistä kuin kataja, oli tämä miekka pikimustaa kiveä. Se näytti aivan lasilta. Mitä kukaan tekisi miekalla, joka oli kivestä tehty? Sehän hajoaisi aivan sirpaleiksi pienimmästäkin osumasta!

“Älä pohdi tuollaisia. Se kestää kyllä siinä missä sinunkin miekkasi. Äläkä missään nimessä koske aseen terään, sillä se on todella terävä”, varoitti Ukko. ”Leikkasin sillä kerran vahingossa varpaani irti.”

Misha ei ollut aivan varma, laskiko Ukko leikkiä vai ei, mutta hänen mieleensä ei tullut kyseenalaistaa Ukon sanoja. Misha laski aseen varovasti lappeelleen maahan.

Misha katsoi haarniskaa epäilevästi ja vilkaisi sitten epäuskoisena Ukkoa. Tämä näytti kärsimättömältä, ja nyökkä

Open Luku 19

Takaa-ajo oli muuttunut viivytystaisteluksi. Miehet olivat väsyneitä ja hevostenkin jaksaminen alkoi olla heikoissa kantimissa. Onneksi takaa-ajajat olivat samassa – tai mahdollisesti vielä huonommassa – tilanteessa. Misha toivoi, että nämä olisivat tulleet juuri pitkältä ratsastukselta, se antaisi pakolaisille huomattavan etulyöntiaseman. Mishaa karkuun juokseminen alkoi tympiä. Kaikkein mieluiten hän olisi valinnut sopivan väijytyspaikan ja jättänyt pari miestä jalkajousten kanssa hidastamaan hieman tulijoita. Takaa-ajajia oli kuitenkin aivan liikaa sellaiseen taktiikkaan, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi pakeneminen.

Kantele täytyi saada Rautamoon.

Mishalle oli edelleen arvoitus, miten valepappi oli onnistunut soluttautumaan Metsävahdin hoviin. Sellaisen ei luulisi olevan kovinkaan helppoa, sillä papit kyllä aistivat toistensa uskollisuuden. Sen täytyi tarkoittaa sitä, että valepappi oli tiennyt olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ilman kiinnijäämisen vaaraa. Ajatus sai Mishan huolestumaan. Miten

Open Luku 20

Pirta heräsi vaatteet hiestä märkinä. Ailho tuijotti Pirtaa silmät suurina järkytyksestä. Pirta haukkoi ilmaa ahnaasti, peläten tukehtuvansa. Mitä oli tapahtunut? Mitä unta hän oli nähnyt? Miksei hän muistanut mitään?

Pirta huomasi Ailhon olevan hereillä ja näki ilmeen tämän kasvoilla.

“Mitä?” kysyi Pirta viimein.

“Sinä... huusit ja puhuit”, kertoi nuori tyttö hennolla äänellä. Ailho oli selvästi peloissaan. Mikä ihme oli saanut nuoren tytön niin säikyksi?

“Kerro, mitä kuulit”, pyysi Pirta. Hän yritti näyttää rauhalliselta, jotta Ailho saisi edes jotain sanottua.

“Minä... hetki...” sanoi Ailho ja sulki silmänsä. Tummat kulmakarvat menivät kurttuun, kun nuori neito yritti tapailla tarkkaa muistoa. Ailho oli vasta oppitaipaleensa alussa, ja vastoin kaikkia odotuksia äkäpussi oli rauhoittunut nopeasti. Hänen muistinsa ei ollut vielä täydellinen, mutta eipä toisaalta ollut Pirtankaan. Eihän enneunia voinut noin vain unohtaa!

“Huusit jollekulle... kenelle? Misha? Kyllä, se se oli. Huusit Misha

Open Luku 21

Misha heräsi tykyttävään päänsärkyyn. Ääniä ei kuulunut, oli pelkästään usvaa ja sydämen sykettä korvissa. Oliko hän kuollut? Äh... ei, kipu kertoi toista. Misha yritti avata silmänsä, mutta ei onnistunut ensimmäisellä kerralla ilman pistävää kipua. Misha taisteli hätääntymistä vastaan. Hitaasti hän pakotti silmänsä auki, ja ensimmäisenä hän näki valoa. Kivulias, valkoinen valo oli kaikkialla, se esti häntä erottamasta yksityiskohtia...

Jostain kuului ääniä. Pehmyt naisen ääni lauloi jotain, ja se sai Mishan olon lämpenemään miellyttävällä tavalla. Hitaasti kipu laimeni, vähitellen kirkkaus hämärtyi. Viimein Misha näki muutakin kuin häikäisevää valoa. Misha näki ensimmäisenä huolestuneen Pirtan kasvot ja tunsi sydämensä nyrjähtävän onnesta. Noita samoja kasvoja Misha oli ehtinyt ajattelemaan aivan liiankin usein Pirtan antaman suudelman jälkeen.

“Heräsit”, sanoi Pirta, ja tämän kasvoilta saattoi lukea helpotuksen. Misha yritti vastata, mutta kurkku oli jostain syystä karhea, eikä kunnon ääntä tullut.

Open Luku 22

Mishalla ja Pirtalla oli hyvää aikaa tutustua toisiinsa matkalla takaisin pääkaupunkiin. Vaikka Misha ei tahtonutkaan kiirehtiä liiaksi, velvollisuudentunto pakotti hänet kulkemaan nopeammin kuin hän olisi tahtonut. Misha arveli, että Pirta olisi kyllä niin halutessaan voinut päästä Rautamoon nopeamminkin, mutta jostain syystä neito ei halunnut tehdä niin. Misha vilkaisi syrjäsilmin vieressään kävelevää katajaneitoa. Pirta näytti kauhean keskittyneeltä johonkin, tämän kaunis otsa oli hieman rypyssä, siniset silmät katsoivat maiseman läpi mitään näkemättä. Pirta oli palmikoinut tukkansa aamulla useille pienille leteille, jotka nyt heiluivat vapaasti naisen askelten tahdissa. Naisen askel tuntui olevan ihmeellisen kevyt, eikä tämä jättänyt lumihankeen painaumaa kummoisempaa jälkeä. Kevyt kuin tuulenvire.

Misha muisti ensimmäisen yhdessä vietetyn yön, ja hänen oli hankala olla hymyilemättä.

He olivat keskustelleet paljon matkatessaan, jopa niin paljon, että enimmäkseen hiljaisuuteen tottunut Misha ahdistu

Open Luku 23

Hänet pidätettiin heti portilla.

Portilla olevat vartijat olivat Mishalle tuntemattomia, ilmeisesti aatelisten palkkaamia vuokrasotilaita. Se ihmetytti Mishaa, sillä kaupungin turvallisuus oli perinteisesti aina ollut tapiokoiden vastuulla. Miehet tunnistivat Mishan varmaan kuvausten perusteella, ja varsijousilla uhaten pakottivat hänet luopumaan aseistaan. Haarniskan Misha sai toistaiseksi pitää päällään, mutta Misha arveli senkin olevan vain ajan kysymys. Kun portinvartija otti Ukon miekan käteensä, hänen silmänsä kääntyivät heti ympäri, ja mies tuupertui kuolleena maahan. Toiset sotilaat perääntyivät ja katsoivat Mishaa kuin noitaa. Hetken ajan Misha jo luuli saavansa vasaman silmiensä väliin, niin säikähtäneitä jousin aseistautuneet miehet olivat. Misha yritti selittää, mutta sotilaita se ei näyttänyt kiinnostavan. Kun kukaan toinen ei uskaltanut ottaa miekkaa käteensä, Misha tarjoutui kantamaan miekan huotrassa kastelliin. Sotilaat suostuivat tähän, mutta sitoivat kuitenkin Mishan kädet selän taakse.

Open Luku 24

Viima kuunteli puolella korvalla loput Kartun kertomuksesta. Vaikka Karttu puhuikin kaunistelematta ja tehokkaasti, Viimasta tuntui silti, että mies jaaritteli. Karttu oli saanut haavasta hitaasti nousevan kuumeen, ja se kävi ilmeisesti jo miehen voimille; Viima ei oikein voinut tiukata vanhalta tutultaan enempää yksityiskohtia, sillä Karttu näytti olevan pyörtymisen rajoilla. Kun Karttu oli saanut sanottua asiansa, Viima nosti miehen pystyyn. Karttu ei pannut vastaan, mutta kun Viima kaatoi miehelle pesusoikkoon kylpyvettä, Karttu alkoi vastustella. Viima ei ollut sellaisella tuulella, että olisi jaksanut kuunnella siveydestä kumpuavia turhuuksia.

“Mitä nopeammin saan sinut nukkumaan, sitä nopeammin kuume laskee. Ja arvaa kaksi kertaa, päästänkö sinut noin likaisena sänkyyni”, tuiskahti Viima, ja Karttu unohti turhat siveilyt saman tien. Viima auttoi Karttua peseytymään, ja viimein, kun mies oli suhteellisen puhdas matkan liasta ja loskasta, Viima auttoi Kartun sänkyynsä.

Tuskin miehen pää oli koskett

Open Luku 25

Ensimmäinen pahoinpitely oli kaikkein pahin. Vaikka Misha tiesikin kuulustelutaktiikan jo ennalta riittävän hyvin, ei hän ollut ikinä joutunut kestämään – tai itse suorittamaan – moista hakkaamista. Miehet olivat herättäneet Mishan keskellä yötä, ilmeisesti juuri pari tuntia ennen aamunkoittoa. Miehiä oli yhteensä neljä, kaikki rotevia ja harteikkaita tyyppejä. Juuri sellaisia, joita palkattiin tekemään työt, joiden tarkastelu ei kestäisi päivänvaloa. Miesten kasvot oli peitetty hupuilla, vaatteissa ei ollut minkäänlaisia tunnuksia. Kaksi miestä piti Mishaa aloillaan, samalla kun yksi hakkasi aseetonta vankia. Neljäs mies vartioi miekka paljastettuna hieman taempana siltä varalta, että vanki onnistuisi keplottelemaan itsensä irti.

Ilman mitään ennakkovaroitusta Misha sai nyrkistä naamaansa. Hampaita ei onneksi mennyt rikki, mutta veri irtosi kivuliaasti. Misha ei vastustellut, sillä hän tiesi sen vain pahentavan asioita. Vaikka miehet eivät tuntuneet mitenkään nauttivan pahanteostaan, ei Misha silti elätel

Open Luku 26

Katajapalatsi oli sekaisin. Uutiset kanteleesta olivat jo ehtineet levitä kaikkialle, ja ihmiset pelkäsivät pahinta. Kaupunki oli merkinpalvojille myönteisten aatelisten hallussa, ja kaikki muinaisuskovaisten sotilaat olivat jo menneet rintamalle. Pirta kuunteli Ailhon juoruamista puolella korvalla jaksamatta oikein keskittyä nuoren neidon innostuneeseen pulinaan. Kun sille päälle sattui, Ailho saattoi olla todella rasittava tapaus. Pirta mietti Mishaa ja ihmetteli, missä tämä juuri sillä hetkellä oli. Pirta halusi etsiä miehen käsiinsä, mutta Viiman ohjeet olivat olleet selvät: kukaan ei saanut enää poistua katajapalatsista, mistään syystä. Hän ei halunnut, että tieto kanteleen löytymisestä eksyisi Rautamoa hallitsevien aatelisten korviin.

Pirta ihmetteli Viiman käytöstä. Mielikkilässä arvostettiin vanhempia katajaneitoja näiden viisauden ja iän mukaan, mutta Viima oli saanut osakseen jonkinlaisen hiljaisen hyväksynnän. Aivan kuin koko vanhempien neuvosto olisi päättänyt antaa Viimalle hieman enemmän liik

Open Luku 27

“Jousimiehet... tulta!” karjaisi Tappura, ja ensimmäinen nuoliparvi lähti lentoon ilkeästi surahtaen. Eteenpäin rynnivä vaegharadilaiskolonna hidasti etenemistään, kun nuoliparvi harvensi kaksi ensimmäistä rivistöä maan tasalle. Tappuran miehet ampuivat kylmäverisesti, tarkasti ja horjumatta. Samalla kun ensimmäisenä ampuneet latasivat uudestaan, toinen rivi laukaisi uuden nuoliparven. Samaan aikaan ensimmäinen jousimiesrivi oli jo saanut jalkajousensa viritettyä, ja taas uusi parvi nuolia lensi ilmaan. Jokaista ryhmälaukausta seurasi tuskanhuutojen ja vieraskielisten kirosanojen sekamelska, kun Vaegharadin miehet kaatuivat nuolisateessa.

Tappura veti itsekin miekkansa esiin. Vaikka vaegharadilaisilla olikin ollut alun perin reilu miesylivoima, olivat Tappuran jousimiehet harventaneet hyökkäävää joukkoa lähes puoleen alkuperäisestä. Lopuista ei olisi paljonkaan vastusta lähitaistelussa väkeville tapiokoille, jotka elivät koko väkivaltaisen elämänsä sotakoulutuksessa. Kun vaegharadilaiset olivat viimein ta

Open Luku 28

Karttu mietti tilannetta. Hän oli antanut luukanteleen Viiman huostaan, sillä hänellä itsellään ei ollut minkäänlaista käsitystä sen voimista. Parempi antaa jumalten suosikkien hoitaa asiat, joita hän ei ymmärtänyt täysin. Karttu oli jo tehtävänsä tehnyt, eikä kukaan voisi vaatiakaan häneltä enempää.

Silti Karttu tunsi tehneensä jotain väärin. Tai ei, ei Karttu itse. Mutta hän oli liikaa antanut asioiden tapahtua miettimättä sitä, mikä oli oikein. Katsoipa Karttu asiaa mistä näkökulmasta hyvänsä, Pirtalle valehteleminen ei ollut ollut oikein. Viima oli tiennyt varsin hyvin – kuten Karttukin – että Misha oli vielä elossa. Se tieto ei välttämättä pitäisi paikkaansa enää kovinkaan kauan, mikäli uutisiin oli luottaminen.

Pirta oli melkein murtunut surusta, ja Karttu sääli naista. Kartulla itsellään ei ollut perhettä, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän olisi ymmärtänyt läheisten merkitystä. Ehkä juuri oman tilanteensa takia Kartun olikin niin vaikeaa hyväksyä Viiman huijausta. Velvollisuus tai ei, kaikke

Open Luku 29

Tilanne ei näyttänyt hyvältä Mishan silmin katsottuna. Aateliset olivat selkeästi päättäneet hankkiutua hänestä eroon. Misha ei ollut uskonut, että selviäisi kivuliaasta yöstä hengissä. Miehet olivat hakanneet häntä koko yön ja sitä seuraavan päivän, tai siltä se ainakin tuntui. Vaikka Misha oli menettänyt tajuntansa moneen otteeseen, miehet olivat silti jatkaneet. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen Misha oli jätetty kitumaan selliin omaan verilammikoonsa. Misha tiesi, että seuraavana aamuna häntä odottaisi hirttosilmukka, auttoi Tapio häntä paranemaan tai ei.

Jostain syystä Misha ei kuitenkaan suostunut antamaan periksi. Vaikka Misha tiesi kuoleman lähenevän, ei hän voinut vain antautua epätoivolle. Pakko yrittää. Misha rukoili jälleen Tapiolta voimaa, ja jumala tuntui jälleen kuuntelevan. Hitaasti verenvuoto lakkasi, luut naksahtelivat kivuliaasti paikoilleen ja näkö palasi takaisin haavoittuneeseen silmään. Misha tiesi, ettei siitä ollut paljonkaan apua, mutta silti hän tahtoi yrittää. Tapio arvosti mi

Open Luku 30

Karttu ratsasti Mishan perässä niin nopeasti kuin hevosen kunto vain antoi myöten. Kuten Karttu oli pelännytkin, Mishan ratsu ei kestänyt miehen pakottamaa älytöntä laukkaa kovinkaan kauaa. Hevonen oli löytyessään todella huonossa kunnossa, eikä Karttu raaskinut jättää sitä hoitamattomana keskelle metsää. Elikko joi ja söi ahnaasti, ja lopuksi Karttu vielä hieroi hevosta kunnolla. Kun hevonen viimein tuntui tervehtyneen, Karttu sitoi elikon suitsista satulansa taakse ja lähti seuraamaan Mishan jälkiä. Karttu ei jaksanut uskoa, että Misha pääsisi ilman hevosta kovinkaan kauas, joten hän ei pitänyt kiirettä.

Misha oli ottanut uutiset Pirtasta ja lapsesta aika raskaasti. Karttu ymmärsi Mishaa varsin hyvin, eikä hän itsekään voinut sulattaa Viiman päätöstä valehdella Pirtalle päin naamaa. Sellainen ei vain ollut... reilua. Karttu ei ollut hääppöinen ihmistuntija, mutta Pirta vaikutti naiselta, joka olisi hoitanut velvollisuutensa varmasti ilman vilunkiakin.

Viima ei ollut puhunut Kartulle paljonkaan siitä

Open Luku 31

Katajaneidot saapuivat Hirssan puolustusalueen taakse hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Pirta ei ollut koskaan aikaisemmin sumukävellyt näin suuressa joukossa, ja välillä tapahtuikin melkoisen erikoisia kohtaamisia, kun yksi tai useampia eteerisiä katajaneitoja meni toistensa lävitse. Tunne ei ollut epämiellyttävä, mutta jollakin tavalla se loukkasi hieman ajatusten yksityisyyttä; katajaneidot nimittäin jatkoivat hetkeksi ajatuksensa, pelkonsa ja haaveensa. Linna käveli kerran hänen lävitseen, ja kohtaamisen herättämä tuntemus oli... häiritsevä.

Pirta varoi loppumatkan kulkemasta kenenkään muun kanssa ristiin.

Korpinpojan öiset sanat olivat Pirtan mielessä lähes koko ajan. Hän oli yrittänyt kuumeisesti pohtia, mitä hänen oli sanoilla tarkoitus tehdä, mutta vastaus tuntui välttelevän hänen väsynyttä mieltään. Yhden yön levollinen uni ei vienyt viime aikojen valvomisia ja väsymystä pois. Pirta muisteli Mishaa, ja itkua oli hankala pidätellä. Pirta ei voinut vain antaa asian olla, sillä hän tunsi Mishan

Open Luku 32

Misha ei ollut enää varma ajan kulusta. Päivien taukoamaton vaellus lumisessa metsässä oli saanut hänen tajuntansa hämärtymään uupumuksesta ja silkasta tuskasta. Ukon haarniska hänen päällään sykki, aivan kuin se olisi ollut elävä olento. Se pumppasi häneen voimaa kuin metallinen sydän, antoi jaloille voimaa ja kestävyyttä juosta loputtomilta tuntuvia kilometrejä kohti taistelua.

Misha yritti ajatella asioita järkevästi, mutta ei pystynyt. Ei halunnut. Pirta, hänen kaunis katajaneitonsa, uskoi Mishan kuolleen ja kantoi Mishan lasta sisällään. Pirta oli menossa sotatantereelle, ja Misha oli vielä kaukana rajalta kykenemättömänä suojelemaan tulevaa perhettään. Raivo antoi Mishalle lisää voimia, ja hän kiristi juoksemisen tahtia.

Jossain syvällä sisimmässään Misha tiesi, että Pirtaa pettänyt katajaneito oli tehnyt oikein. Pirta olisi varmasti tehnyt kaikkensa Mishan puolesta, niin typerää kuin se olisi ollutkin. Jos Karttu ei olisi tullut väliin, Misha olisikin jo kuollut. Silti Misha vihasi Mielikkiä sydä

Open Luku 33

Baetracs oli ärsyyntynyt. Vapauden tuoma huuma oli kestänyt aikansa, mutta sen jälkeen kostonnälkä oli alkanut nakertaa Baetracsen mieltä. Hänen lajitoverinsa olivat tunteneet samoin. Kultaiset koirat, jotka oli määrätty varjosiipien vanginvartijoiksi, olivat nyt lähes kaikki kuolleita. Sama luonnonmullistus, joka oli antanut varjosiiville heidän kaipaamansa vapauden, oli samalla riistänyt heiltä mahdollisuuden kostaa koetut kärsimykset. Kuinka Baetracs olisikaan tahtonut olla katsomassa, kun Kultaisen imperiumin kauniit kaupungit olivat uponneet savun ja mudan alle! Baetracs ärähti tuskastuneena, sillä hänen mielestään loppu oli ollut aivan liian armollinen. Hän olisi nauttinut kostostaan vuosisatoja.

Baetracs katseli ympärilleen ja antoi katseensa vaeltaa metsän hiljaisuudessa. Kaikki isommat riistaeläimet olivat juosseet karkuun tai piiloutuneet aistiessaan ikivanhan metsästäjän paluun. Siitä oli aikaa, kun varjosiivet olivat viimeksi metsästäneet näillä aroilla ja näissä ikimetsissä. Nyt he olivat ain

Open Luku 34

Pirta ehti juttelemaan Tappuran kanssa pikaisesti toisen päivän illalla vähän ennen iltasta. Mies oli parantanut vointiaan ja pystyi jo seisoskelemaankin lyhyitä aikoja omin avuin. Miekanheiluttajaksi hänestä ei olisi vielä vähään aikaan, mutta tarpeeksi pitkällä levolla Tappura saattaisi selvitä hengissä. Pirta yritti vältellä Tappuran kanssa puhuessaan Mishan kohtaloa, mutta hän ei voinut olla varma onnistumisestaan. Aina silloin tällöin Tappura vaikutti katsovan Pirtaa arvioivasti uskaltamatta kuitenkaan kyseenalaistaa Pirtan puheita. Sen sijaan Tappura kertoili Mishasta, millainen tämä oli muiden miesten parissa ja mielestä. Pirta yritti kuunnella innostuneesti, vaikka itku olikin vähällä tulla silmään tuon tuostakin.

Kun Tappura kertoi lyhyesti Mishan menneisyydestä, Pirta pakotti itsensä kuuntelemaan tarkasti. Hän ei halunnut unohtaa näitä asioita – ei nyt, kun mies oli poissa elävien kirjoista. Loppujen lopuksi Pirta tunnusti Tappuralle kantavansa Mishan lasta.

Uutinen sai ison miehen silmät ko

Open Luku 35

Pirta pyyhki kyyneleet silmistään ja istuutui alas jäiselle kivelle. Tappuran uhraus oli herkistänyt hänen mielensä. Sellainen uhraus kaiken tämän mielettömän tappamisen keskellä oli pysäyttänyt Pirtan paikoilleen. Tappura oli uhrannut oman henkensä Mishan lapsen ja Pirtan vuoksi. Eikä Pirta ollut edes kertonut tälle totuutta Mishasta! Häpeä painoi nuorta neitoa, ja Pirta joutui uudestaan pidättelemään kyyneliään. Pirta toivoi, että tapiokat tapaisivat toisensa Tuonelan virralla. Sitten kaikki olisi selvää. Ehkä he antaisivat anteeksi hänen tekonsakin.

Kun sotavelhon noituus oli poistunut, Pirta oli sumukävellyt suojaan taistelun keskeltä. Moni katajaneidoista oli kuollut, mutta suurin osa pääsi pakenemaan. Lähestulkoon kaikki neidot olivat menneet suojaan rintamalinjojen taakse, mutta Pirta oli tehnyt toisin. Hän oli noussut Hirssavaaran huipulle, josta oli hyvä näkymä joka suuntaan. Pirta oli korkealla, mutta pystyi silti näkemään taistelun hieman liiankin selvästi.

Pirta otti kantelepussin selästään

Open Luku 36

Caer Vuori yritti nousta seisomaan, mutta alaruumiista säteilevä kipu pakotti hänet istumaan hitaasti takaisin hangelle. Hän ei nähnyt mitään, ja hetken aikaa hän jo pelkäsi sokeutuneensa. Caer tunnusteli silmiään ja pyyhki niistä sitten enimmät veret. Se auttoi hieman. Tapion merkki kuumotti villinä hänen rinnassaan, ja hän tiesi haavoittuneensa – ei kuolettavasti, mutta pahasti. Caer muisti väistäneensä petoa upotettuaan vasaman syvälle olennon kaulaan. Se oli vähällä koitua hänen kohtalokseen. Peto oli kaatunut hänen päälleen kuolinkamppailussaan, ja oli melkoinen ihme, että hän oli yhä hengissä.

Caer sai viimein silmänsä kunnolla auki. Peto makasi puoliksi hänen päällään, sen löyhkä ja läheisyys oli pökerryttävää. Caer toivoi, että hänen jalkansa eivät olleet murskaantuneet pedon alle, sillä kipua ei tuntunut. Hän työnsi käsillään pedon pois jalkojensa päältä ja huokaisi helpotuksesta. Luita ei ollut poikki, jalat olivat ainoastaan puutuneet. Caer oli silti haavoittunut. Peto oli sipaissut Caeria kuol

Open Luku 37

Koko matkansa ajan entiseen Hirssaan Karttu oli tavannut taistelusta palaavaa väkeä; tapiokoita, vaegharadilaisia ja Kultaisen imperiumin jäänteitä valui rajalta sisämaata kohti jatkuvana virtana. Tuntui oudolta nähdä vihollisten jakavan leipää ja nuotion, vaikka sodasta oli kulunut vasta muutamia viikkoja. Karttu täydensi saamaansa kuvaa taistelun kulusta jokaiselta, joka vain jaksoi hänen kanssaan istua turisemaan. Kartun korkean iän vuoksi ihmiset olivat herkkiä kunnioittamaan hänen toiveitaan, ja erityisellä ilolla Karttu pani merkille vaegharadilaisten suopeuden ja kunnioituksen vanhempiaan kohtaan. Entiset viholliset eivät ymmärtäneet paljoakaan Kartun puheista, mutta Karttu opetteli näiden kieltä hitaasti ja kärsivällisesti. Ehkä jo kesään mennessä hän saisi kuulla vihollisen version tapahtumista.

Karttu tuli taistelupaikalle viikkoa myöhemmin. Vuoret olivat näkyneet koko matkan aina Borvasta saakka, ja joka päivä ne tuntuivat olevan hieman edellistä päivää lähempänä. Jokaisena iltana Kartusta silti