Alokasaika miekkakoulussa kesti kokonaisen pitkän vuoden. Sinä aikana Misha sai tavallisen miekkailukoulutuksen lisäksi koulutusta hilparille, sotakirveelle, jalkajouselle ja eväät nyrkkitappeluakin varten. Laajasta aseopetuksesta huolimatta koulutuksen pääpaino oli miekkailussa. Se oli mielenkiintoista aikaa. Misha ei ollut eläissään käsitellyt muita aseita kuin kirvestä ja maataloustyökaluja ennen Harjusaavan alokasleirille värväytymistään. Alokasleirillä ei ollut varsinaisesti aikaa keskittyä minkään aseen käyttöön perinpohjaisesti, vaan kouluttajat pyrkivät lähinnä lajittelemaan alokkaat lahjakkuuden perusteella eri koulutusaloihin. Suurin osa Harjusaavan alokkaista päätyi rivitapiokoiksi, ja heille opetettiin pelkästään välttämättömimmät sotakeinot hengissä pysymistä varten. Muilla, kuten Mishalla, oli edessä toisenlainen tulevaisuus.

Misha oppi ensimmäisen vuoden aikana paljon yleisestä aseiden käytöstä, mutta samalla alokkaille opetettiin myös sodankäynnin historiaa, sotatoimien suunnittelua ja toteutusta. Se oli paljolti samaa kuin upseereillekin opetettiin, mutta Misha tiesi, ettei hänestä tulisi ikinä suuremman joukon johtajaa. Miekkakoulun tapiokat valmistuivat pienissä erissä, ja heidän koulutukseensa kiinnitettiin erityistä huomiota. Suurin osa miekkakoulun tapiokoista joutuisi kaupunkikaartin palvelukseen, mutta hyvin pieni osa saattaisi edetä urallaan aina metsävahdin henkivartiokaartiin saakka. Misha ei suotta haaveillut epävarman tulevaisuuden perään, vaan keskittyi ottamaan kouluttajiensa opeista kaiken irti. 

Opetuksen pääpaino oli miekkailussa, ja kaikkein tärkein oppimisen muoto olivat harjoitusottelut. Ensimmäisinä viikkoina opettajat testasivat alokkaiden yleistä oppimistasoa puumiekoilla, mutta jo hyvin pian alokkaille annettiin tylsät teräsmiekat, rauskit, nopeuttamaan oppimista. Rauskit olivat ehkä tylsiä, mutta lyönnit sattuivat silti, eikä luiden murskaantumisiltakaan voinut välttyä harjoitusten edetessä. Useammin kuin kerran Misha joutui menemään nukkumaan paikat mustelmilla, ja pari kertaa luukin oli narskahtanut ilkeästi poikki. Tapion siunaus paransi nuorukaiset kuitenkin nopeasti, ja omalta osaltaan se nopeutti miekkailutekniikan oppimista. Kivusta tuli välttämätön osa harjoittelua, mutta siinä ei ollut enää niin paljon pelättävää. 

Harjoitusotteluiden edetessä kouluttajat – Tappura oli yksi heistä – kulkivat oppilaiden joukossa korjaamassa virheitä näiden miekkailutekniikoissa. Päivän virallisen ohjelman lopuksi luupäisimmille oppilaille oli tiedossa lisäpalvelusta ja lisäharjoituksia, mutta ylpeydekseen Misha ei joutunut kertaakaan jäämään jälkeen. Tapiokoiden ryhmähenki oli vahva huolimatta sisäisestä eripurasta joidenkin alokasoppilaiden välillä. Muut alokastoverit sorsivat, auttoivat ja kannustivat jälkeenjääviä oppilaita – mitä tahansa, kunhan vain kehityksessään hitaammat saisivat muut kiinni. Ei ollut harvinaista, että päivän päätteeksi oppilaat jäivät vielä keskenään toistamaan päivän oppeja harjoituskentälle.

Turmo Cammar oli erilainen. Hän ei osallistunut muiden auttamiseen, eikä häntä kiinnostanut osallistuminen muutenkaan. Kouluttajien nähden nuorukainen käyttäytyi aina kunnolla, aivan kuin olisi ollut tiivis osa joukkoa. Heti kun kouluttajien silmä vältti, Turmon todellinen luonne tuli kuitenkin esiin. Turmo halveksi muita alokkaita tietäen olevansa muiden yläpuolella tavalla tai toisella. Eikä Turmo ollut asenteineen yksin. Muissa alokasparakeissa oli useita Turmon kanssa samanmielisiä aatelisia, ja aatelisnuorukaiset notkuivat yhdessä pilkkaamassa muita. Sellainen ärsytti Mishaa, vaikka hän yrittikin olla välittämättä aatelisten koppavasta käytöksestä.

Aatelisnuoret olivat ottaneet tavakseen kiusata heikompiaan tilaisuuden tullen. Misha oli yksi Turmon silmätikuista, mutta ainakaan vielä hän ei ollut uskaltanut käydä suoraan Mishan kimppuun. Samaa ei voinut sanoa Lustosta. Hiljainen poika oli päihittänyt harjoitusottelussa Turmon useaan otteeseen ja saanut maksaa siitä koulutuksen jälkeen murtuneella jalalla. Seuraavana päivänä Lusto oli hävinnyt Turmolle tahallaan, eivätkä kouluttajat ainakaan heti tuntuneet huomaavaan siinä mitään ihmeellistä. Nuorten miekkakoululaisten taidot vaihtelivat muutenkin päivästä päivään, ja koulutuksen edetessä harjoitusparit vaihtuivat.

Kun Misha joutui ensimmäisen kerran Turmoa vastaan, hän päätti, ettei antaisi Luston ja muiden kohtalon säädellä omaansa. Misha oli oppinut kelvoksi miekkailijaksi, vaikka olikin juuriltaan pelkkä maajussi. Turmo taas oli Cammarin aatelissuvun hemmoteltu vesa, jota oli jo pienestä pitäen opetettu paremmille tavoille, ja hän oli kuuleman mukaan saanut koulutusta hovimiekkailussa jo ennen miekkakouluun tuloaan. Rieti tiesi kertoa, että Turmon isä, Cammarin Isaak, oli saanut aatelisarvonsa vasta muutama vuosi ennen Turmon syntymää. Turmon äiti ei ollut selvinnyt synnytyksestä, ja Turmo oli jäänyt Cammarin suvun viimeiseksi lapseksi. Tarina oli surullinen, mutta niin tarinat yleensä olivat. Misha ei osannut sääliä aatelisnuorta, joka halveksui ja pompotti kaikkia tilaisuuden tullen. 

Silti Cammarin Isaakilla oli paljon ystäviä Rautamon metsävahdin hovissa, ja Turmoa kohdeltiin hieman pehmeämmin kuin muita alokkaita. Misha ei tuntenut siitä vääryyttä, sillä sellaista maailman meno oli, valitti hän siitä itse tai ei. Turmo ei kuitenkaan saisi Mishalta erityiskohtelua.

Misha oli peitonnut Turmon kirkkaasti kaikissa kohtaamisissaan harjoituskentällä. Se oli ollut nöyryyttävää koppavalle aatelisnuorelle, sillä hän piti Mishaa tuskin eläintä kummoisempana olentona. Sellaiselle häviäminen otti koville. Niin koville, että Turmo tovereineen yritti hakata Mishan valvojien silmien välttäessä.

Asiat eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan. Turmo oli olettanut, että Mishan hakkaaminen olisi yhtä helppoa kuin Luston ja muidenkin, jotka olivat asettuneet aatelista vastaan. Sen sijaan, että hän olisi kuunnellut järkeään ja alistunut neljän nuoren sakinhivutukseen, Misha ryntäsi suinpäin tappeluun aseenaan pelkkä rauski. Mishan teko yllätti Turmon ja tämän toverit, ja eräs heistä veti hätäpäissään oikean miekan.

Se oli virhe. Misha oli aikaisemmin taistellut vain paetakseen, mutta nyt taistelun luonne muuttui. Misha oli tappanut jo nuorena, eikä uinuvaa petoa tarvinnut hirveästi herätellä. Taistelu riistäytyi käsistä.

Kun Tappura viimein tuli paikalle ensimmäisten tuskanhuutojen hätyyttämänä, löysi hän Mishan nojaamasta hökkelin seinää vasten. Mishan kultaisissa silmissä oli pedon kimallus, ja tappajan halu näkyi selvästi nuorukaisen olemuksesta. Mishan pitkät hiukset olivat sekaisin. Veri ja mutapaakut olivat tahranneet hien kastelemat harjoitusvarusteet. Maassa Mishan edessä makasi kaksi tajutonta aatelisnuorta miekat yhä käsissään ja naamat veressä. Turmo makasi mytyssä vähän matkan päässä nyyhkyttämässä kuin pikkulapsi, ja neljäs nuori huusi tuskissaan kauempana. Huutaja oli raahannut katkennutta jalkaansa, jäljet näkyivät selkeästi savensekaisessa maassa.

Mishakin oli loukkaantunut. Miekka oli viiltänyt ilkeännäköisen naarmun Mishan oikeaan pohkeeseen. Petomies ei näyttänyt edes huomaavan haavaansa. Tappura otti vaitonaiselta Mishalta rauskin, ja haetutti sitten Tapion laulajat haavoittuneiden vammoista huolehtimaan. 

Onneksi kukaan ei kuollut. Aateliset eivät kuitenkaan olleet Tapion siunaamia, joten heillä parantuminen kestäisi pidemmän tovin. Todennäköisesti kukaan heistä ei voisi jatkaa opintojaan miekkakoulussa moneen kuukauteen. Ja Misha... no, jos Tapio katsoi, että nuorukaisen vamma oli oikein perustein saatu, haava parantuisi nopeasti. 

Tappura veti Mishan kovakouraisesti syrjemmälle.

”Selitä”, käski Tappura lyhyesti. Misha oikaisi ryhtinsä, ja Tappura näki pedon vaipuvan syvemmälle nuoren mieleen. Mishan ilme kiristyi.

”He hyökkäsivät kimppuuni. Turmo ei pidä häviämisestä.” Mishan ääni oli vieläkin hieman epäselvä, pedon raateluhampaat pilkistivät huomaamattomasti Mishan ylähuulen alta. Tappura yritti kovasti olla huomaamatta niitä.

Tappura luki Mishan puheista enemmän kuin tämä sanoi. Kouluttajat olivat kyllä huomanneet Turmon vastustajien taitojen mystisen heikkenemisen voittoa seuraavana päivänä – samalla kun vammoja oli ilmaantunut. Kukaan ei silti voinut puuttua asiaan suoraan ennen kuin joku opiskelijoista ottaisi asian puheeksi. Eivätkä tapiokat olleet sellaisia. Tappura kirosi typeryyttään. Asiaan olisi pitänyt puuttua jo aikaisemmin, mutta nyt oli liian myöhäistä.

”Kuka hyökkäsi ensin?” kysyi Tappura viimein.

”Minä”, myönsi Misha. ”Turmo oli odottamassa minua kavereineen, ja niillä oli puutorrakot.”

”Miksi hyökkäsit?”

”Heidän aikeensa olivat selvät”, totesi Misha, ja Tappura tiesi nuorukaisen olevan oikeassa. Hiisi vieköön, hän olisi itse tehnyt samoin!

”Sinulla ei ollut muuta asetta kuin rauski?”

”Niin.”

”Ja niillä oli puukepit ja miekat?”

Misha nyökkäsi jälleen.

”Selvä.” Tappura raapi lyhyttä sänkeään mietteliäänä. Hänellä oli nyt suhteellisen selvä kuva tapahtumien etenemisestä, mutta Tappura tiesi, ettei asia jäisi tähän. Cammarin Isaak ei varmasti katsoisi hyvällä poikansa pahoinpitelyä.

”Koita pitää tuo petosi kurissa. Cammarin sukua ei olisi kannattanut vihastuttaa. En tiedä, mitä tästä seuraa, mutta saat olla tyytyväinen, jos selviät pelkällä raipalla.” Misha nyökkäsi alistuneena. Tappuran toruminen oli melkein pahempaa kuin ajatus selkäsaunasta. Misha puri hampaansa yhteen.

”Mutta jos se yhtään lohduttaa, minusta pärjäsit hyvin. Rauskilla neljää miekkamiestä vastaan... ei huono. Toivottavasti saat jatkaa miekkakoulussa.”

Tappura oli tietenkin oikeassa. Cammarin Isaak tuli itse alokaskasarmille viiden kaupunginkaartilaisen kanssa, ja he hakivat Mishan metsävahdin määräyksestä kuultavaksi käräjäkiville. Pohjolassa oikeutta saattoi saada Ukon hiljaisten avulla tai käräjillä, mutta yleisessä tiedossa oli, että käräjämiehet voitiin joskus ostaa. Ukon hiljaiset eivät ikinä valehdelleet, mutta aateliset eivät hyväksyneet ukonvaltaa muutenkaan. Misha arvasi jo lopputuloksen.

Misha sai kyllä suunvuoron puolustautuakseen, mutta ei se lopputulokseen juuri vaikuttanut. Cammarin Isaak oli pitänyt huolen siitä, että Misha tuomittaisiin tavalla tai toisella. Koska kukaan ei ollut kuollut, Misha selvisi silti suhteellisen helpolla. Käräjät tuomitsivat Mishalle rangaistukseksi kaksikymmentä raipaniskua ja verirahaksi Cammarin suvulle kolme kultaista karhutaaleria. Kivun Misha vielä kesti, mutta tuollaisen verirahan maksamiseen Mishalla menisi tulevalla palkallaan useita vuosia. Misha ei silti valittanut. Hän tiesi toimineensa oikein, vaikka olikin menettänyt taistelun raivotessa otteen.

Se ei pehmentänyt raipaniskuja yhtään.