Kekrit alkoivat jo aikaisin aamulla, kun Rautamon kastellin palvelusväki siivosi suurtoria juhlaa varten. Yön aikana sataneet lumet luotiin syrjään, havuja kannettiin istuinalusiksi ja tervastulet sytytettiin valaisemaan koko toria. Kaupungin saunoja lämmitettiin aamusta saakka, ja ihmiset saivat saunoa koko päivän niin halutessaan. Suuret puupölkyt pyöritettiin varastoista, ja niiden päälle nostettiin valtavan leveistä ikihongista sahatut lankut pöydän kansiksi. Liinoja ei käytetty, eikä niitä olisi pöydille kaivattukaan. Kastellin kokit olivat ahkeroineet koko edeltävän viikon, ja ruokaa oli ilmaiseksi tarjolla koko kansalle rahvaasta aateliseen. Kastellin lähes pohjattomista olutsammioista riitti juotavaa kaikille, ja vaikka olisi luullut, että siitä seuraisi rähinää, ei kukaan tahtonut kahakoida keskitalven kekreissä.

Kekrikisat järjestettiin kastellivuoren juurella lumesta puhdistetulla kentällä keskipäivän aikaan. Yleisöä oli kerääntynyt seuraamaan kilvoitteluita kauempaakin, sillä Rautamoon tulivat kisaamaan maan parhaat painijat, ampujat ja miekkamiehet. Itse Metsävahtikin oli tullut seuraamaan mittelöitä. Metsävahti oli vihreään kankaaseen ja karhunnahkaan pukeutunut mustapartainen miehenköriläs, jonka tehtävänä oli hallita maata ja johtaa sotia. Titteli ei ollut perinnöllinen, vaikka usein esikoispoika seurasikin isänsä jalanjälkiä. Kun vanhasta Metsävahdista jätti aika, koko Pohjolan papiston merkkihenkilöt kokoontuivat Rautamoon valitsemaan uutta Metsävahtia. Metsävahdiksi tuloon vaadittiin kaikkien pappiskuntien yksimielinen päätös, eikä poikkeuksia suvaittu. Neuvoa istuttiin aina niin kauan, että päätös syntyi. Neuvonpidot olivat niitä harvoja kertoja, kun kaikkien pappiskuntien päättäjät olivat samojen uhritulien ääressä; jopa Ahdin vaahtovahdit tulivat vetisistä kodoistaan tilaisuutta todistamaan.

Nykyinen Metsävahti oli Petovaaran sukua, kolmissakymmenissään oleva vakavamielinen mies, jonka sanottiin olevan ulkoisesta jykevyydestään huolimatta turhankin hellämielinen. Lukemattomat sotakampanjat olivat päättyneet siihen, että voiton jälkeen Metsävahti oli armahtanut vihollisarmeijan sotilaat. Myöhemmin metsään piiloutuneet sotilaat sitten jatkoivat rikollisuuksia. Metsävahti suhtautui myös merkinpalvojiin lepsusti, antoi näiden puhua taakseen valtaa tavoittelevaa aatelistoa ja helposti johdateltavaa rahvasta. Vaikka kansa rakastikin johtajaansa, joskus tuntui, ettei tämän tekoja sellaisinaan hyväksytty.

Misha tarkasteli Metsävahdin valtaa henkivää olemusta keskittyneesti pohtien, millainen tämä oli oikein miehiään. Metsävahdin rinnalla oli kymmenpäinen henkivartiosto, jota ei ollut tarvittu oikeastaan moneen vuoteen. Vanhat tavat istuivat kuitenkin sitkeässä, ja henkivartiosto nähtiin osana perinnettä. Metsävahti keskusteli parin Tapion laulajan kanssa, joiden tarkoitus oli pyytää metsän kuninkaalta siunausta kekrikisoille. Painijat odottivat vuoroaan verrytellen yläruumis paljaana. Misha ei tuntenut painijoista ketään, mutta muutama jousimies oli Mishan vanhoja asetovereita alokasajalta. Miekkamiesten joukossa ei ollut ketään Mishan vanhoja tuttuja, mutta ihmiset näyttivät muutoin tutuilta.

Ensin olivat vuorossa julkiset kuulutukset. Sen jälkeen alkoivat painikisat. Painiessa ei sattunut suurempia haavereita, mutta Tapion laulajat olivat silti valppaina. Kekrit olivat Tapion suojeluksessa, ja pysyviä vammautumisia ei katsottu hyvällä. Sellainen olisi huono enne tulevalle vuodelle. Painijoita ei ollut monta, ja karsinnat olivat nopeasti ohi. Loppuottelussa vastakkain olivat punapartainen Brevvan Hemanin maakunnasta ja Tikko Pakulan merikylästä. Loppuottelijat olivat tavallisia miehiä paljon suurempia köriläitä, eikä Mishaa olisi huvittanut joutua kummankaan kanssa vastatusten kapakkatappelussa.

Brevvan voitti Tikkon kymmenen minuutin mesoamisen ja ähkimisen jälkeen. Hän onnistui tarttumaan Tikkonia kunnolla käsistä, ja paiskasi miehen yleisön suosionosoitusten säestämänä hankeen. Palkkioksi Brevvan sai murtuneen nenän ja kultapussin. Brevvan näytti sen verran viinaan menevältä kaverilta, että Misha epäili kultapussin säilyvyyttä kekriyön yli: ei olisi ihme, jos joku taskuvaras kääntäisi sammahtaneen tappelijan taskut tilaisuuden tullen.

Painin jälkeen alkoivat miekkamittelöt. Misha oli valmistautunut kisaan venyttelemällä ja harjoittelemalla rankasti Tappuran kanssa. Mies oli tehnyt parhaansa saadakseen Mishasta tappelijan raivoa ulos, mutta Misha oli pysytellyt kuitenkin kylmäpäisenä. Vanha miekkamestari oli ollut salaa tyytyväinen oppilaansa edistykseen, mutta ei voinut sitä tietenkään ulospäin näyttää. Tappura oli yleisön joukossa, eturivissä rahvaan puolella. Misha kiristi kevyen ketjuhaarniskansa vyön ja varmisti, että kypärä ja rautaiset taisteluhansikkaat istuivat kunnolla. Tuomari kävi lopuksi tarkastamassa kaikkien varustukset.

Ensimmäisenä alkoivat parikarsinnat. Kaikki kilpailijat eivät mahtuneet kentälle yhtä aikaa, joten parikarsinnat käytiin pienissä erissä. Kun ensimmäinen karsinta olisi ohi, häviäjät poistuisivat ja voittajat arvottaisiin uudestaan keskenään pareiksi. Tätä toistettaisiin niin kauan, että jäljelle jäisi vain kaksi kilpailevaa paria. Arpa soi Mishan vastustajaksi lyhyenlännän tapiokan eteläisestä Vilakan kaupungista. Mies vilkuili hermostuneesti vastustajaansa, ja hänen käytöksensä toi Mishan mieleen pelokkaan peltohiiren. Miehellä oli pakkoliike oikeassa silmäkulmassaan ja muutama tuore arpi vasemmassa kädessä. Silti miehen miekka näytti hyvinhoidetulta, ja hänen liikkeensä olivat hallittuja ja varmoja.

Tapion laulaja huusi kisan alkaneeksi, ja Mishan vastustaja sipaisi ensimmäisen kokeilevan iskun. Misha torjui sivalluksen helposti, kyykistyi ja yritti tökätä miehelle piston vatsaan. Vastustaja tajusi Mishan aikeet ja väisti. Mies oli kuitenkin hetken aikaa poissa tasapainosta, ja Misha sivalsi palautuksena miekalla miestä polven suojaamattomaan takaosaan keskeyttäen iskun ennen kuin vahinkoa ehti tapahtua. Kisaa tarkkaillut tuomari huusi pelin poikki, ja Mishan vastustaja kirosi karvaasti hävittyään.

Vaikka mies olikin selvästi harmissaan, leppyi hän melkein saman tien. Tuomarin todistaessa kilpailijat hyväksyivät tuloksen lyömällä kättä päälle, ja jäivät odottamaan muiden mittelöiden loppumista: vilpin ja kiusanteon estämiseksi kukaan ei saanut lähteä kuljeskelemaan kilpakentälle kesken kilvan.

Ensimmäinen karsintakierros ei kestänyt kauan, sillä jyvät erottuivat akanoista melko nopeasti. Häviäjien poistuttua kentältä yleisön joukkoon kisaan tuli lyhyt tauko, ja sitten alkoi uusi parikarsinta. Arpa ei suosinut Mishaa seuraavalla kerralla, sillä Misha sai parikseen varsin kokeneen näköisen miekkamiehen. Mies oli sileäleukainen, salskea ja sinisilmäinen sotilas Sveasta. Misha tarkasteli kilpakumppaniaan ja päätteli tämän olevan tiukka vastustaja. Tästä ei tulisi niin helppoa kuin ensimmäisen kanssa.

Tuomari huusi jälleen, ja kisa alkoi.

Miehen nopeus melkein yllätti Mishan. Misha ei edes yrittänyt torjua iskua, vaan syöksyi maihin, kääntyi ja yritti pyyhkäistä miestä miekallaan jalkoihin. Mies hyppäsi terän alta pois ja yritti puolestaan kääntää tilanteen edukseen iskemällä miekalla Mishaa selkään. Misha aavisti miehen yrityksen, kierähti alta pois ja ponnisti pystyyn nopeasti kuin käärme, miekka valmiina.

Miehet perääntyivät toistensa luota ja kiersivät hetken aikaa toisiaan kehässä, tunnustellen. Taistelun ensimmäinen vaihe oli ohitse, nyt etsittiin vastustajan osaamisen ja nopeuden rajoja. Kumpikin antoi toiselle kokeilevia, välillä yllättäviäkin iskuja, joiden tarkoituksena oli testata kilpailijan reaktionopeutta, miekankäyttötaitoa ja asennetta. Pian Mishalla alkoi olla selvä kuva siitä, millainen tyyppi hänen vastustajansa oli. Jostain syystä mies suojeli vasenta kylkeään ylenmäärin, ikään kuin olisi joskus haavoittunut sinne pahasti. Kun mies seuraavan kerran aloitti hyökkäyksen, Misha teki valesyöksyn miehen vasemmalle puolelle. Mies yritti kääntyä, mutta Misha hyppäsikin kesken kaiken taaksepäin, väisti miehen miekan ja onnistui sivaltamaan tätä samalla vatsaan. Ottelu päättyi jälleen Mishan voittoon.

Kekrikilpa kesti kauan. Vastoin kaikkia itselleen asettamiaan ennakko-odotuksia, Misha löysi itsensä viimein jäljelle jäävästä neljän hengen joukosta. Takana oli seitsemän voittoa, joista yksi oli turhankin täpärä. Vaikka hän tunsikin olonsa väsyneeksi, menestymisen tuoma huuma nosti kummasti tunnelmaa. Misha tarkkaili kilpailutovereitaan kriittisesti, tunnisti joukosta miekkamestarin kultaisen olkaremmin ja tajusi, että hänellä itsellään ei enää ollut kovinkaan suuria voiton mahdollisuuksia. Silti Misha aikoi yrittää.

Metsävahti julisti miekkaottelulle tauon siksi aikaa, että jousiampujat ehtisivät kilpailemaan oman karsintansa. Kun tiputuskisa olisi ohi, palaisivat miekkailijat ensin kilpailemaan, ja lopuksi voittoa lähtisivät tavoittelemaan jousiampujat. Kilpailujen päätteeksi alkaisi armoton ryyppääminen ja juhliminen.

Misha päätti käyttää tauon hyväkseen. Hän kävi juomassa ja syömässä kevyesti kekripöydästä, vaikka kevyen ruuan löytäminen olikin yllättävän hankalaa kaikkien niiden herkkujen seasta, joita pöydille oli kasattu. Rasvassa paistetut linnunkoivet, lihapiiraat ja veriliemet eivät ainakaan keventäisi kilpailijan vatsaa tai helpottaisi ketteryyttä. Loppujen lopuksi Misha tyytyi kuivattuun leipään ja oluttuoppiin, vaikka hänen tekikin mieli iskeä hampaansa kiinni mehevään paistiin. Tappura hakeutui Mishan seuraan ja onniteltuaan haukkui lopuksi Mishan pystyyn tämän tekemien munausten vuoksi. Misha kuunteli korvat punaisena oluttaan maistellen. Misha tiesi, että Tappura oli oikeassa: hän oli hutiloinut monessa kohdassa, vaikka olikin pärjännyt viimeiseen parikilpaan saakka. Jos Misha meinasi pärjätä, hutiloinnille ei olisi enää tilaa.

Syötyään Misha ja Tappura palasivat kentälle katsomaan pitkäjousilla kilvoiteltavia ammuntakisoja. Matkat olivat Mishan mielestä todella pitkiä, mutta jousimiehet ampuivat siltikin paremmin kuin Misha paljon lyhyemmillä matkoilla. Tapiokoiden jalkajousi oli paljon katajaista pitkäjousta helpompi käyttää, ja riittävän tarkka käytössä. Lisäksi jalkajousen käyttö oli helppo opettaa luuotsaisille alokkaille nopeastikin, mikäli tarve niin vaati. Katajajousilla ampuvat kilpailijat herättivät yleisössä ihailevia huudahduksia, kun mestarit lävistivät taidokkaasti turkisleilejä mahdottomien matkojen päästä.

Misha huomasi pappiskatsomossa Mielikkilän neidot, ja tunsi sydämensä hypähtävän ilosta. Pirta erottui joukosta edukseen. Hän oli melkein päänmitan verran muita neitoja pidempi. Tai ehkä Misha ei vain nähnyt muita. Misha ei tiennyt, kuinka Pirta tajusi olevansa Mishan katseen kohteena, mutta joka tapauksessa hän käänsi päänsä Mishan suuntaan, kuin aistien miehen tuijotuksen. Kun Mishan ja Pirtan katseet kohtasivat, katajaneidon ilme suli leveään hymyyn. Läksytyksienkin uhalla Pirta vilkutti iloisesti Mishalle, ja mies vastasi sydän läpättäen tietämättä, miten päin olla. Tappura huomasi nuorten silmäpelin ja naurahti hyväntahtoisesti.

Misha tunsi lehahtavansa punaiseksi, mutta ei voinut sille mitään. Vaikka Misha oli tavannut Pirtan vain kerran, oli nainen tullut Mishan uniin harva se yö. Misha ei tiennyt, miten suhtautua naiseen ja tämän sanoihin, mutta jostain syystä Pirtan pelkkä ajatteleminenkin sai Mishan olon lämpenemään. Pirtan näkeminen oli vähällä pistää Mishan pään sekaisin, ja Tappura joutui läpsimään Mishaa kasvoille sopivan aggression herättämiseksi.